Suomi-tenniksen ykkösnimi Emil Ruusuvuori ei pelaa ensi viikolla SM-turnauksessa.
Turnauksen kaaviot julkaistiin torstaina, eikä Ruusuvuoren nimeä löydy listalta.
Näin ollen miesten kaksinpelin ykkössijoitettuna on Harri Heliövaara. Nuorista tähdistä mukana on kuitenkin Otto Virtanen, joka on sijoitettu toiseksi. Kärkisijoitettuihin kuuluvat myös Lauri Kiiski ja Ville-Petteri Ahti.
Naisissa kaksinpelin ykkössijoitettuna on hallitseva ulkokenttien Suomen mestari Oona Orpana.
Turnaus käydään 11.-15. joulukuuta Turussa.
SM-kilpailuissa jaetaan palkintorahaa yhteensä 11 500 euron edestä. Kaksinpelisarjojen voittajat kuittaavat 2000 euroa ja finalistit 1000 euroa.
Lähde: Tennis.fi

































