Kuusankoskella pelatut reikäpelin SM-kilpailut päättyivät Tarinagolfin Lauri Ruuskan ja Espoon Golfseuran Annika Nykäsen voittoihin. Ruuskalle kulta oli ensimmäinen aikuisten sarjoissa – Nykänen sitä vastoin saalisti jo kolmannen peräkkäisen reikäpelikultansa. Molemmat finaalit päättyivät 4/3.

Miesten puolella hopea ojennettiin Golf Pirkkalan Henri Lipsaselle ja pronssimitali matkusti Sea Golf Rönnäsiin Sebastian Kindstedtin mukana.

Naisissa hopeaa voitti viime vuoden tapaan Tarinagolfin Marika Voss ja pronssia Master Golfin Jenna Mäihäniemi.

Koko kauden kotimaassa loistavasti pelannut Ruuska nosti voittonsa salaisuudeksi pari asiaa.

– Puttasin tosi hyvin, varsinkin läheltä meni hyvin sisälle. Sitten toinen asia oli tämä kenttä. Tämä sopii hyvin minulle. Pitkien lyöntien ansioista birdie-mahdollisuuksia oli paljon. Sitä kautta reiät 8–12 oli hyviä birdieväyliä”, loppukaudella Finnish Tourin kisoihin ja armeijaan keskittyvä Ruuska kertoi.

Kautta kokonaisuutena mietittäessä Ruuska nosti esille kotimaan ja ulkomaan pelien erot.

– Kotimaassa olen pelannut todella hyvin, kuudes sija taitaa olla heikoin. Ulkomailla monet kisat ovat olleet links-kentillä, eikä se ole vielä niin tuttua. Ja ulkomailla kisat pelataan aina uusilla areenoilla, joissa ei ole ennen pelannut, Ruuska vertaili.

Myös kiitoksia lähti voittajalta useampaan suuntaan. Isoimmat kiitokset menivät Koski Golfille hyvin järjestetyistä kisoista, mutta kiitoksia riitti myös vanhemmille, seurakavereille ja valmentajalle. Ruuskan isä, Tarinagolfin tuleva toimitusjohtaja Osmo Ruuska hieman valotti Tarinagolfin huikeaa menestystä.

– Siellä on loistava ikäluokka nuoria pelaajia, jotka ovat tänä vuonna tuoneet seuralla 12 mitalia. Tietysti Eskolan Jannen rooli valmentajana on tärkeä. Hän jaksaa panostaa nuoriin.

Nykänen jälleen mestariksi


Espoon Golfseuran Annika Nykänen on profiloitumassa maamme kovimmaksi reikäpelaajaksi. Kolmas peräkkäinen mestaruus ei voi tulla sattumalta. Mestari itse tietää syyn hyviin reikäpeliesityksiin.

– Silloin kun pelataan reikäpeliä, minä puttaan todella hyvin. Jotenkin reikäpelissä pystyn pelaamaan paremmin lyönti ja väylä kerrallaan, verrattuna lyöntipeliin. Tietenkin menestys myös ruokkii sitä asiaa, Nykänen sanoi.

Ruuskan kauden jatkuessa kohti Lahden Hennalaa ja Puolustusvoimien urheilukoulu, Nykäsen kalenterissa loppukauden kohdalla on merkintänä Euroopan kiertueen karsinta.

– Tarvii hieman katsoa sitä karsintoihin lähtöä, kalenterissa se on. Tässä on puolitoista kuukautta aikaa miettiä. Voisin pelata Euroopan kiertueella 45-vuotiaaksi ja siirtyä sen jälkeen matikanopettajaksi, matematiikkaa Helsingin yliopistossa opiskeleva Nykänen suunnitteli pilke silmäkulmassa.

Pronssimatseissa kova taso


Sekä miesten että naisten pronssiotteluissa mitali oli mielessä jokaisella pelaajalla. Miesten puolella Sebastian Kindstedt riisui Mikko Kauniskankaan aseista pelaamalla reiät 9–15 yhteensä seitsemän alle parin. Matsi loppui 15. reiällä, johon molemmat tekivät eaglen.

Naisten pronssiottelu venyi aina viimeiselle viheriölle asti, jossa Mäihäniemi onnistui upottamaan noin parimetrisen voittoputin.

LUE MYÖS: Silja Kososen oli tehtävä raju ratkaisu – muuten ura olisi ollut ohi (UrheiluAreena.fi)