Reetta Hurskeesta ei ollut perjantaina haastamaan kärkikolmikkoa Kalevan kisojen 100 metrin aidoissa.
Hurske jäi aikaan 12,94 Entinen SE-nainen jäi neljänneksi. Lotta Harala, Nooralotta Neziri ja Saara Keskitalo ehtivät Hurskeen edelle.
Hurske oli neljän SM-kullan putkessa. Alkuerä oli jo vaisu.
– Alkuerä oli sellainen treeniveto. Todennäköisesti juoksen treeneissäkin kovempaa. Pienen romahduksen kautta tuolta hallin uumenista löytyi sitten rohkeutta tuohon finaaliin, Hurske selvitti SUL:n tiedotteessa.
Hurskeella oli käsitys siitä, mikä meni pieleen. Hän uskoo, että kyse on rutiinin puutteesta.
– Niin kauan kuin pystyy voimalla juosta, pärjää ihan hyvin, mutta sitten kun juoksua pannaan vähän pystympään ja tehdään enemmän hommia takareidellä, siihen ei vaan tällä hetkellä ole ruutinia.































