Qatar on ilmoittautunut mukaan kilpailuun vuoden 2036 kesäolympialaisten ja paralympialaisten isännyydestä.

Persianlahden rannikolla sijaitseva Qatarin pääkaupunki Doha on virallisesti asettunut ehdolle isännöimään kansainvälisen urheilun suurinta tapahtumaa.

Jo aiemmin maa on ollut suurten urheilutapahtumien näyttämönä: Qatar isännöi jalkapallon MM-kisat vuonna 2022, jolloin maailman katseet kohdistuivat Dohaan. Vaikka kisat sujuivat järjestelyiltään näyttävästi ja loisteliaasti, niiden taustalla leijui jatkuva kohu ihmisoikeusrikkomuksista.

Useat kansainväliset järjestöt, kuten Amnesty International, nostivat esiin vakavia epäkohtia MM-kisojen rakennustöissä.

Erityisesti siirtotyöläisten kohtelu nousi laajasti otsikoihin – raporttien mukaan jopa tuhansia työntekijöitä kuoli stadionien ja infrastruktuurin rakentamisen aikana. Qatarin viranomaiset kuitenkin kiistivät luvut ja väittivät kuolonuhrien määrän olleen vain 37. Sekin olisi tosin hälyttävä lukema.

Olympialaisten järjestäjäkaupunkeja valittaessa kansainvälinen olympiakomitea (KOK) pyrkii noudattamaan maanosien välistä vuorottelua. Vuoden 2024 kisat järjestettiin Pariisissa Euroopassa, Los Angeles toimii isäntänä vuonna 2028 Pohjois-Amerikassa, ja Brisbane isännöi vuoden 2032 kisoja Australiassa.

Tämä tekee Aasian isännyydestä 2036 kisoille todennäköisen, mikä puoltaa Qatarin hakemusta. Maan jo ennestään vahva kokemus suurten urheilutapahtumien järjestämisestä sekä panostukset infrastruktuuriin voivat vahvistaa sen asemaa kilpailussa.

Qatarin pyrkimys saada olympialaiset nostaa jälleen esiin laajemman keskustelun siitä, millaisia vaatimuksia isäntäkaupungeille asetetaan.

Vaikka Qatar on onnistunut näyttämään kykynsä kisaisäntänä teknisesti ja logistisesti, sen ihmisoikeustilanne ja työntekijöiden kohtelu voivat nousta kriittisiksi kysymyksiksi myös olympialaisten kohdalla.

Olympialaisten arvoihin kuuluu muun muassa yhdenvertaisuus, oikeudenmukaisuus ja kaikkien ihmisten kunnioitus – arvoja, joita Qatar ei ole näyttänyt kunnioittavansa.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)