Puolan tennistähti Iga Swiatekista tuli nuorin pelaaja WTA-kiertueella sitten Maria Sharapovan, joka on saavuttanut urallaan vähintään 12 grand slam -turnauksen puolivälieräpaikkaa.
Sharapova saavutti tämän vuonna 2008.
Swiatek kaatoi Wimbledonin neljännen kierroksen ottelussa Tanskan Clara Tausonin suoraan kahdessa erässä 6-4, 6-1 -lukemin.
– Tämä tuntuu mahtavalta, oikeastaan ensimmäinen kerta, kun kunnolla nautin Lontoossa pelaamisesta. Oikeasti olen aina viihtynyt täällä, Swiatek kommentoi hymyssä suin ottelun jälkeen.
Puolalaiselle ottelun alku oli vaikea, sillä Swiatek menetti kaksi ensimmäistä syöttöään, mutta puolalainen mursi vastustajansa syötön kamppailussa viisi kertaa.
Swiatek kohtaa keskiviikon puolivälierässä Liudmila Samsonovan. Samsonova on edennyt ilman erätappioita kahdeksan parhaan joukkoon. Venäläispelaaja kaatoi neljännellä kierroksella Espanjan Jesseica Bouzas Maneiron.































