Lentopallonuorison suurturnaus Power Cup on Raahessa onnellisesti ohi. Raahessa pelattu Power Cup oli kautta aikain 30:s turnaus ja kaikki sujui aivan loistavasti, kuten juhlaturnauksen arvolle sopiikin.
– Nyt on väsynyt, mutta onnellinen olo. Niistä viesteistä päätellen mitä järjestelyistä on tullut suunnasta jos toisesta, niin plussalle päästiin rutkasti, Raahen Power Cupin paikallispäällikkö Mikko Sarkkinen sanoi Lentopallon tiedotteessa.
– Eniten minua yllätti se, miten raahelaiset ottivat tämän tapahtuman omakseen. Talkooväki yllätti sillä, miten antaumuksella he toimivat. Heidän ystävällisyyttään ja auttavaisuuttaan kehuttiin todella paljon.
Lentopalloliitossa Power Cupista vastaava Päivi Harri oli myös onnellinen turnauksen jälkeen.
– Ihan hirveän hyvä tunne tästä jää. Kaikki oli kerta kaikkiaan hienosti hoidettu. On jopa hämmentävää se positiivinen palaute, mitä turnauksesta on tullut. Talkooporukka oli ihan hirveän hyvää, tsemppaavaa ja aikaansaapaa väkeä. Heitä tuli lopulta jopa suoraan vaan ovista sisään ja kysyivät, että päästäänkö mekin mukaan, Harri sanoi.
Turnauksessa oli lopulta 650 talkoolaista.
– Se, että Raahe on aika pieni kaupunki, kääntyi lopulta vahvuudeksi. Kaikki oli hirveän lähellä ja tehokkaasti käytössä.
Kauhavan Wisa ja Nurmon Jymy ottivat viisi mitalia
Kauhavan Wisa ja Nurmon Jymy menestyivät parhaiten Power Cup -jättiturnauksessa Raahessa. Sunnuntaina päättyneessä turnauksessa molemmat ottivat viisi mitalia, kolme kultaa ja kaksi pronssia.
Kaikkiaan 15 seuraa ylsi mestaruuteen ja peräti 42 seuraa mitaleille. Kaksi mitalistia oli Virosta, mutta muuten suomalaiset joukkueet ottivat palkintopallisijat. Mukana oli kaikkiaan 776 joukkuetta, joista 22 Virosta, Venäjältä, Latviasta ja Islannista.

































