Wilma Murto jäi seiväshypyn EM-finaalissa maanantaina Roomassa kahdeksanneksi. Se oli ehdoton pettymys puolustavalta Euroopan mestarilta.
Murto oli kärsinyt akillesjännevaivasta. EM-finaali tulikin hänelle vastaan liian aikaisin.
– Eka fiilis oli, kun kolme rastia tuli ruutuun, etten ole vielä valmis mitalien metsästämiseen. Hyppyni elävät loppuvauhdista ja sen rytmistä. Nopeutta kyllä oli nytkin, mutta se lopun rytmi ei ollut kunnossa, Murto kommentoi Urheiluliiton tiedotteessa.
Murto muistutti kilpailutuntuman puutteesta.
– Ennakkoluuloton suorittaminen uupuu aina kauden ensimmäisissä kisoissa, ja nyt tämä oli vasta toinen kunnon kilpailuni tänä kautena.
Murron valmentaja Jarno Koivunen ehti jo kommentoida ennen Murron ratkaisuhyppyjä, että ylityksiin on 10 prosentin mahdollisuus.
– Itse en sellaiseksi tilannetta päästä, vaan pidän yrittämistä yllä, Murto totesi.
Murron kauden päätavoite on Pariisin olympialaisissa. Niihin on aikaa vielä pari kuukautta, joten armonaikaa hyppykunnon löytymiseen lienee riittävästi.
Lue myös:Suomen superpäivä suli: Silja Kosonen EM-kisojen neljänneksi






























