Harri Heliövaara on raivannut brittiparinsa Henry Pattenin kanssa tiensä Wimbledonin tennisturnauksen miesten nelinpelin puolivälieriin.
Heliövaara ja Patten peittosi kolmannella kierroksella brasilialaisparin Rafael Matos/Marcelo Melon 7-6(1), 6-2.
Legendaarisen turnauksen nelinpelin puolivälieräpaikka on Heliövaaran ensimmäinen. Hän on ollut myös kahdeksan parhaan joukossa Ranskan avoimissa ja US Openissa 2022. Nyt on haussa ensimmäinen välieräpaikka.
– Ensimmäistä kertaa legendaarisen Wimbledonin puolivälieriin; kaksi edellistä kertaani päättyi kolmannelle kierrokselle, mutta tänään tehtiin selväksi ettei niin käy, Heliövaara kommentoi Tennisliiton verkkosivuilla.
Heliövaara ja Patten eivät ole hävinneet turnauksessa vielä erääkään.
– Pelasimme tosi hyvän matsin jälleen, ihan sillä pelikirjalla kuten pitikin. Ensimmäisessä erässä en palauttanut ihan niin hyvin, jonka johdosta emme saaneet murtoa, vaikka tuntui, että pääsemme hyvin syöttöihin käsiksi. Tie-break oli mieletön ja toisessa erässä ei jäänyt epäselvää. Pelasimme älyttömän hyvin, makea fiilis. Kentät suurenee, pelit menee tärkeämmäksi ja meidän peli paranee.
Puolivälierässä suomalais-brittipari haastaa neljänneksi sijoitetut ja hallitsevat Ranskan avointen mestarit Mate Pavicin ja Marcelo Arevalon.
– Tosi kova pari. Ehdottomasti kovin testi tähän mennessä tulossa vastaan. Kuitenkin edelleen, jos me pelataan tällä tasolla, ei kukaan meitä vastaan halua pelata, Heliövaara painottaa.
Lähde: Tennisliitto




























