Suomalaisten urheilutoimittajien ammattitaitoa on arvosteltu kriittisesti varsinkin vuoden urheilija- valintojen yhteydessä. Kritiikille on ollut toisinaan perusteita.
Yleisurheilun ja hiihdon arvostus on ollut urheilutoimittajien niin sanotuilla ”vanhan liiton miehillä” kohtuuttomankin suuri. Muutaman kerran tämä vinouma johti kohua herättäneisiin valintoihin vuoden urheilija -äänestyksissä.
Päivi Alafrantti voitti 1990 keihäänheiton Euroopan mestaruuden. Hänet valittiin vuoden urheilijaksi, vaikka jääkiekkoilija Jari Kurri oli saavuttanut samana vuonna viidennen Stanley Cup-mestaruutensa.
Tero Pitkämäki voitti 2007 keihäänheiton MM-kultaa. Kimi Räikkönen voitti samana vuonna Formula ykkösten maailmanmestaruuden, mutta urheilutoimittajat pitivät Pitkämäen saavutusta arvokkaampana.
Pitkämäki valittiin vuoden urheilijaksi myös 2013 ja 2015. Jälkimmäisellä kerralla hänelle riitti valintaan MM-pronssikin.
Pitkämäen valinta MM-pronssin perusteella suututti. Tennispelaaja Henri Kontinen olisi monien penkkiurheilijoiden mielestä ollut parempi valinta.
Alafrantti ja Pitkämäki joutuivat kohtuuttomien kohujen keskelle. Suomessa positiivisuuteen ei riitä, että tekee parhaansa ja voittaa arvokisamitalin, jos urheilutoimittajien valinta ei miellytä.
Pitkämäki muistetaan ennen kaikkea menestyksistään, mutta Alafrantista tulee monille mieleen vuoden 1990 kohua herättänyt vuoden urheilija -valinta.
Ikuisuuskysymys on, pitäisikö vuoden urheilijaa valita ollenkaan. Urheilulajien vertaileminen keskenään on hankalaa ja epäreiluakin.
Teksti: Otto Palojärvi
Lue myös:Raimo Summanen latasi suorat sanat JYPin toiminnasta – puhui ihmisten tuhoamisesta
