Nina Chydenius onnistui lauantaina erinomaisesti Unkarin Budapestissa järjestetyssä 10 000 metrin juoksussa. Chydeniuksen aika 32.48,20 on hänen uusi ennätyksensä ja alittaa Rooman EM-kisojen tulosrajan, joka on 33 minuuttia.

Kyseessä oli Unkarin mestaruuskisa, johon Chydenius osallistui ulkopuolisena juoksijana. Hän oli kisan toinen hävittyään voittajalle Viktoria Agner-Gyürkesille parilla sekunnilla.

– Tulin hakemaan EM-rajaa, ja siinä onnistuin. Oli vaikea löytää rankingkilpailua, mutta onneksi Unkarin yleisurheiluliitto hyväksyi minut tänne mukaan, Chydenius kommentoi SUL:n tiedotteessa.

– Minulla oli tavoitteena erään toisen juoksijan kanssa pitää yllä 79 sekunnin kierroksia, mutta hän väsähti ja vauhti meni aikamoiseksi jojoiluksi. Noin kahdeksan kilometrin kohdalla sain Agner-Gyürkesin kiinni ja vedin loppumatkan, mutta mailerina hän oli kirissä nopeampi, hän jatkoi.

Chydenius, 34, on keskittynyt viimeiset vuodet maratonille, mutta talvella hän teki päätöksen satsata ratamatkoille.

– Monet puhuivat, että matkojen lyhentäminen ei ole mahdollista, mutta kyllä se näkyy olevan, uudesta vauhdistaan tyytyväinen Chydenius kertoo.

Chydenius nähdään kesäkuussa tositoimissa Rooman EM-kisoissa. Mutta hän havittelee paikkaa Pariisin olympialaisiin sekä 10 000 että 5000 metrin juoksuissa.

– Uskon, että kunnon vauhtikisassa pystyn parantamaan kympin tulostani vielä selvästi, hän sanoo.

Lue myös:Tre Kronor kasaa hurjaa nippua MM-kisoihin – taas uusi NHL-vahvistus

LUE MYÖS: Hiihtomaailmasta tipahti uutispommi – ”Siitä ainakin Jasmi Joensuu tykkää” (UrheiluAreena.fi)