Suomen Golfliiton 133 jäsenseuran kokonaisjäsenmäärä oli elokuun lopussa tehdyn vuositarkastuksen mukaan 155 956. Vuosi sitten jäsenmäärä oli 154 415, joten kasvua on 1543 pelaajaa eli tasan prosentti.

Jäsenmäärän kasvu oli liitolle iloinen yllätys, vaikka seuranta ja viestit ympäri Suomea loivatkin positiivisia odotuksia.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Upeita uutisia, suuri kiitos kaikille Suomi Golfin toimijoille. Golf on vakiinnuttanut paikkansa suosittuna harrastuksena ja kiinnostaa ihmisiä. Golfin arkipäiväistyminen on avannut lajin sosiaalista puolta ja lukuisia terveyshyötyjä yhä suuremmalle yleisölle. Sekä golfyhteisöissä että liittotasolla tehdään kovasti työtä harrastamisensa alkuaskeleiden helpottamiseksi, Golfliiton toiminnanjohtaja Juha Korhonen kommentoi tiedotteessa.

Pandemian vauhdittama golfbuumi nosti harrastuksen suosion kokonaan uudelle tasolle, ja olennaiset tunnusluvut ovat pysyneet korkealla siitä lähtien, vaikka vuosi sitten ennätysluvuista tultiinkin hieman alaspäin. Golfliitto on Suomen suurin lajiliitto rekisteröityneillä harrastajilla mitattuna. Rekisteröityneiden harrastajien kokonaismäärä ylitti 140 000 rajapyykin vuonna 2010 ja harrastajamäärä pysyi pitkään sen tuntumassa ennen vuotta 2020.

Sama trendi näkyy jäsenmäärän lisäksi muissakin golfin tunnusluvuissa – golfia pelataan paljon, mitä on edesauttanut myös kenttien hyvä kunto ja ulkoiluun kannustavat sääolosuhteet. Tasoituskierrosmäärä rikkoi syyskuun puolivälissä miljoonan, nousua viime vuoteen 10 prosenttia.

Tilastojen mukaan tasoituskierrosten suhde kaikkiin kierroksiin on ollut vuosittain noin kolmannes, mikä tarkoittaisi tällä hetkellä yli kolmea miljoonaa pelattua kierrosta. Viime vuonna kauden kokonaiskierrosmäärä oli 3,4 miljoonaa.

Myös upouusien pelaajien into golfiin on jatkunut tasaisena virtana. Golfin ajokortin eli green cardin on suorittanut yli 14 000 pelaajaa, nousua vuoden takaiseen reilut 12 prosenttia. Valtaosa alkeiskurssilaisista jatkaa lajin parissa ja liittyy golfseuran jäseneksi. Suomessa uudet pelaajat ovat naapurimaita selvästi tyytyväisempiä kokemukseensa uuden harrastuksen ja yhteisön parissa.

– Golfyhteisömme tekevät hienoa työtä uusjäsenhankinnassa ja kurssittamisessa, minkä tutkimustuloksetkin vahvistavat. Liitto tukee materiaalien ja markkinoinnin avulla heidän työtään.Harrastaja- ja kierrosmäärien kasvu tarkoittaa luonnollisesti myös merkittäviä positiivisia vaikutuksia kansanterveydelle sekä koko suomalaiselle yhteiskunnalle ja kansantaloudelle.

– Golf tuottaa hyvää monella sektorilla ja lajin rooli liikuttajana on äärimmäisen tärkeää. Huomionarvoista ovat golfin tuottamat laajat terveysvaikutukset. Tänäkin vuonna golfarit kävelevät yli 30 miljoonaa kilometriä. Karoliinisen Instituutin tutkimuksen mukaan golfarit elävät viisi vuotta pidempään, toiminnanjohtaja Korhonen muistuttaa.

Pelaajasegmenteissä eniten imua golfiin osoittavat miehet ja pojat, miehissä kasvua vajaa 2 prosenttia ja pojissa 5 prosenttia. Nuoret aikuiset miehet ovat olleet suurin lajin aloittajaryhmä jo useamman viime vuoden ajan.

Erityisen positiivista on rekisteröityneiden junioreiden (21 vuotta ja alle) määrä 16 881, joka on 483 enemmän kuin vuosi sitten (+3 %). Junioreista poikia on 13 231 ja tyttöjä 3650. Kaikista pelaajista junioreiden osuus on edelleen 11 prosenttia.

Vastapainona naisten ja tyttöjen määrät pienenivät. Naisgolfarien määrä laski reilun prosentin ja on nyt 38 962. Tyttöjen määrä väheni 3 prosenttia. Kaikkiaan Suomen golfareista naispuoleisia pelaajia tytöt mukaan

Lähde: Suomen Golfliitto

Lue myös:Jesperi Kotkaniemi tehoili upeasti – Sebastian Aho ja Aleksander Barkov sivussa

Lue myös:Näin lähellä HJK:n mestaruus on

LUE MYÖS: Näkökulma: Aleksandr Ovetshkinille tyly kohtalo – sai mitä ansaitsi (KiekkoUutiset.fi)