Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n lasten ja nuorten teemavuosi lisäsi lajin harrastuneisuutta merkittävästi 2014.

– Purjehduksen ja veneilyn mitalimenestys ei ole itsestään selvää. On meidän tehtävämme varmistaa laadukas harjoittelu ja hyvät puitteet jo juniori-ikäisille, kertoo SPV:n liittohallituksen puheenjohtaja Samuli Salanterä.

Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n (SPV) vuotuinen jäsenkysely osoitti, että junioritoiminta sen jäsenseuroissa on kasvanut vuoden 2014 aikana jopa 30 prosenttia. Huikea kasvu selittyy seurojen monipuolisella valmennus-, leiri- ja kurssitarjonnalla sekä seurojen panostamisella junioritoimintaan.

– On hienoa huomata, että yhä useampi seura on havainnut junioritoiminnan arvon seuralle. Sitä kautta saadaan paitsi tulevaisuuden veneilijöitä myös heidän vanhempiaan mukaan aktiiviseen seuratoimintaan, toteaaSalanterä.

– Kun tapa liikkua opitaan jo lapsena, se kantaa läpi elämän. Liikunta luo iloa, huumoria, onnistumisen elämyksiä ja ystäviä. Liikunnan avulla opitaan myös yhteisöllisiä taitoja, kuten toisten huomioimista, esiintymistaitoja ja vastuunottoa. Liikunnan tuomat terveysvaikutukset ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä, Salanterä jatkaa.

SPV:n ja sen alaisten seurojen järjestämiin junioritapahtumiin osallistui vuonna 2014 tuhansia nuoria enemmän kuin vuotta aiemmin. Noin 1 400 nuorta harrasti viime vuonna säännöllisesti purjehdusta ja veneilyä sekä noin 3 600 nuorta osallistui erilaisille purjehdus- ja veneilykursseille tai leireille. Lisäksi SPV:n ja seurojen järjestämiin lajiesittelytapahtumiin osallistui yli 9 000 nuorta.

– Viime vuosi oli SPV:ssä lasten ja nuorten teemavuosi, muistuttaa SPV:n lapsi- ja nuorisotoiminnon puheenjohtaja Hannu Hoviniemi.

– Panostimme merkittävästi seurojen tukemiseen ja veneilyn tunnettuuden kasvattamiseen. Tulemme jatkamaan aktiivista toimintaamme tänäkin vuonna, Hoviniemi lupaa.

Etenkin optimistijollapurjehduksessa kasvu oli merkittävää, mikä lupaa hyvää olympiapurjehduksen menestyksekkäälle tulevaisuudelle.

– Lontoon olympiamitalit 2012 olivat huikea osoitus suomalaisesta kilpapurjehdustaidosta. Mutta jotta nuoria purjehtijoita nousee olympiatasolle jatkossakin, on meidän tehtävämme varmistaa laadukas harjoittelu ja hyvät puitteet jo juniori-ikäisille. Ei ole itsestään selvää, että maasta, jonka vesillä voi urheilla vain puolet vuodesta, nousee purjehduksen tai veneilyn mestareita, Salanterä sanoo.

– Junioritoiminnan käynnistämiseksi seurassa riittää, että löytyy seuran hallituksen tuki ja yksi innostunut, joka haluaa auttaa nuoria purjehduksen ja veneilyn saloihin. SPV kouluttaa ohjaajia ympäri Suomen ja tukee seuroja vahvasti toiminnan käyntiin saamisessa, Hoviniemi vakuuttaa.

LUE MYÖS: Suomalainen yleisurheilija vaihtoi lajia – voitti kylmiltään heti kaikki (UrheiluAreena.fi)