Naisten sprinttikisan finaalissa nähtiin dramatiikkaa, kun Mathilde Myhrvold kaatui. Hänet kiidätettiin sairaalaan kilpailun jälkeen.

Myhrvold kaatui viimeisessä mäessä ja jäi pitkäksi aikaa makaamaan. Lopulta hän sai kerättyä itsensä ylös ja hiihti maaliin.

Maalissa hän kyynelehti vuolaasti ja jäi maahan makaamaan ennen kuin hänet autettiin ylös. Kilpailun jälkeen hänet vietiin sairaalaan jatkotutkimuksiin.

Norjan maajoukkuevalmentaja Sjur Ole Svarstad paljasti NRK:lle, että Myhrvold loukkasi olkapäänsä kaatumisen yhteydessä. Svarstadin mukaan tutkimuksissa pyritään selvittämään vamman tarkka laatu, mutta hänen olkapäänsä epäillään menneen sijoiltaan.

Svarstadin vamma saattaa olla sen verran vakava, että hänen Tour de Skin jatko on vaarassa. Hän on sijoittunut kahdesti tällä kaudella maailmancupissa sprintin kakkoseksi.

LUE MYÖS: Kultaleijonan unelma murskaantui tylysti – ”Tunsin vihaa” (Siniviiva.fi)