Pika-aituri Nooralotta Neziri paljastaa, että hän oli päätyä shokkiratkaisuun lauantaina Joensuun GP-kisoissa.
Mainiossa iskussa tällä kaudella ollut Neziri kertoo Instagramissa, että hän oli todella lähteä kotiin kesken kisojen.
Neziri päätti kuitenkin hoitaa homman loppuun asti ja juoksi finaalissa ajan 12,82, jolla irtosi kolmas sija. Alkuerissä juostu aika 12,90 syntyi kahden metrin myötätuulessa.
– Tänään oon itsestäni harvinaisen ylpeä. Väsymys ja huono fiilis oli koko kisan läsnä. Olin oikeesti näin lähellä antaa olla ja lähteä kotiin. Voitte kysyy Villeltä, ei oo vitsi, Neziri kirjoitti lauantaina illalla Instagramissa.
– Maaliin tullessa taulu näytti 12,82. Parilla pienellä kolhulla. Rehellisesti sanottuna olin aika ihmeissäni. Tänään tulos tehtiin mielen lujuudella ja kokemuksella: pyysin itseäni löytämään jostain syvältä syövereistä ne viimeiset rippeet, mitä en ehkä uskonut löytäväni. Mutta tiesin, että jostain vain ihmiset niitä löytävät juuri niinä hetkinä kuin ei ikinä uskoisi löytävän.
– Vielä ei ollut kyseessä mestaruudet tai suuremmat meriitit, mutta tästä kisasta tulen takuuvarmasti ammentamaan juuri niihin hetkiin, kun sitä eniten tarvitsen. Seuraavaksi mut nähdäänkin radalla vasta 1.8 Kalevan kisoissa – tää nainen ottaa nyt hetken rauhallisemmin!, Neziri päättää.































