Noora Forstén saneli tahdit Laakson ratsastusstadionilla lauantaina. Hän ratsasti oriilla Quinault Tapiola Grand Prix – finaalin voittoon ottaen nimiinsä myös kokonaissarjan. Forstén viiletti molemmat kierrokset virheittä ja laukkasi toisella kierroksella ajassa ohi Marina Ehrnroothin, joka teki 150 cm:n esteillä tammallaan Orchidee XI kilpailun toisen tuplanollan. Kokonaissarjassa Ehrnrooth nousi kolmanneksi.

– En osannut odottaa tätä. Takana on pitkä kausi Tapiola-sarja päätavoitteena, ja ratsastuksellisista syistä ei ole mennyt ihan putkeen, vaan osakilpailuissa tuplanolla ja kärkisija on jäänyt saamatta. Siitä uhmistuneena ajattelin että kokonaiskisan voittoon ei ole mitään mahdollisuutta, ja lähdin hakemaan tänään finaalin voittoa. Nollasin tilanteen, näytin että osaan ratsastaa ja se toimi, Forstén iloitsee.

– Quinault loukkaantui pahasti 2010, ja oli paljon mahdollista ettei se palaa radalle, vuosi sitten tähän aikaan se hyppäsi ensimmäisenkisansa puoleen vuoteen. Ajattelin ettei sekestä enää isommilla esteillä ja siitä tulee mamman harrastusratsu. Olen onnellinen se että pystyy suorittamaan tällä tasolla kaikkien hankaluuksien jälkeen!

Forstén on vuoden ikäisen Eva-tyttären äiti, joten hänenkin kilpaurallaan on ollut pieni paussi.

– Ajattelin vuosi sitten elokuussa,ajattelin että jään kilpailemaan kivalle 120-130 -tasolle, mutta kilpailijan veri vetää pääluokkiin ja Mikko on kannustanut minua paljon. Lapsesta on tullut vain positiivista, ja laittaa hevosjuttuja eri perspektiiviin, joku puomin putoaminen ei ole niin iso asia. Toisaalta kilpailemisesta saa vastapainoa perhe-elämään, tunnin tai kaksi ihan omaa aikaa.

Puoliso Mikael Forstén ratsasti finaalissa neljänneksi Isaac du Jonquet`lla, jolla hän on voittanut mm. maailmancupin osakilpailun. Hän jatkaa sunnuntain Volkswagen Leading Rider -finaaliin myös Nandelen kanssa.

– Molemmilla hevosilla ollut kisataukoa pitkän loukkaantumiseni takia, ja valmistautuminen tänne ei ollutmikään paras, siihen nähden Isaac, vanha konkari, teki hyvää työtä. Se on elämäni luottoratsu, sen kanssa ratsastaminen on kivaa, ei tule yllätyksiä, tunnen sen niin hyvin.

Omien sanojensa mukaan perhe on suomettumassa. Kotipaikka on Kemiönsaarella, ja perheen viisi kisahevosta asuu Lohjalla. Eläkeläiset, siitostammat, nuoret hevoset ja varsat ovat Hollannissa, missä perheellä on oma valmennuskeskus.

LUE MYÖS: Juoksulegenda varoitti Therese Johaugia (UrheiluAreena.fi)