FEI:n, kansainvälisen ratsastajainliiton, maailmanlistoilta nousee viime vuodelta esiin kaksi suomalaisnimeä, kouluratsastaja Mikaela Lindh ja esteratsastaja Nina Fagerström. Molemmat nousivat sadan parhaan joukkoon jo vuonna 2010 ja jatkoivat erittäin vahvassa vedossa myös läpi viime vuoden.

Vammaisratsastuksessa Katja Karjalainen on maailmanlistalla hienosti neljäntenä ja Jaana Kivimäki kahdeksantena.

Kouluratsastuksessa Mikaela Lindh oli hevosella Skovlunds Más Guapo maailmanlistalla vuodenvaihteessa sijalla 40, kun marraskuun lopussa lukema oli 35. Lindh on tällä hetkellä vahvin ensi kesän Lontoon olympialaisten kandidaateistamme. Ratsastaja voitti viime kesänä PM-kultaa sekä henkilökohtaisesti että joukkueessa, ratsasti sijoituksille maailmancupin osakilpailuissa ja oli Suomen joukkueen kanssa seitsemäs Rotterdamin EM-kisoissa. Hän osallistui myös maailmancupin finaaliin keväällä.

Huikean kauden tehnyt Nina Fagerström oli vuodenvaihteessa maailmanlistalla 73. sijalla, mutta maaliskuussa hän kipusi suomalaisittain ennätyssijalle 46. Kauden huippuhetkiin lukeutui Helsingin maailmancupin neljäs sija lokakuussa ja upea päätös Mechelenin viiden tähden GP:n voittajana. Fagerström otti useita GP-sijoituksia ja kansainvälisiä luokkavoittoja lukuisten sijoitustensa ohella ympäri Euroopan läpi vuoden.

LUE MYÖS: Suomalaisaiturin tulostaso romahti – nainen rikkoi nyt hiljaisuuden (UrheiluAreena.fi)