Purjehtija Niko Salomaa jatkoi maanantaina hyviä suorituksiaan purjehduksen maailmancupissa, Saksan Kielissä. Lännestä puhaltanut, todella puuskainen tuuli teki olosuhteista haastavat. Salomaan päivän ensimmäinen lähtö sujui hyvin aina toiselle vastatuuliosuudelle asti.
– Sijoittuminen radan oikeaan laitaan oli virhe, ja moni radan vasemmalta laidalta pääsi ohitseni, Salomaa analysoi.
Ensimmäisen lähdön sijoitukseksi tuli 15. Toisessa lähdössä nuorukainen teki perushyvän purjehduksen ja päätyi sijalle 11.
– En tehnyt sen suurempia taktisia virheitä, mutta kuitenkin köysispagetti alamerkillä ja muutama huolimattomuusvirhe kostautuivat.
Salomaan kokonaissijoitus kilpailussa on yhdeksäs. Kisaa johtaa edelleen saksalainen Heiko Kröger.
































