
NFL julkaisi täksi kaudeksi uuden aloituspotkusäännön, jonka on tarkoitus vähentää loukkaantumisia. Uudistus on suututtanut nyt ainakin yhden merkittävän vaikuttajan.
Uuden säännön mukaan potkaisevan joukkueen täytyy asettua potkutilanteen alussa omalle 40 jaardin linjalleen aiemman 35 jaardin linjan sijaan. Heidän täytyy myös odottaa, kunnes pallo osuu potkun jälkeen maahan tai vastaanottavan joukkueen pelaaja on laskeutumisalueella tai maalialueella ennen kuin juoksu saadaan aloittaa.
Laskeutumisalue alkaa vastaanottavan joukkueen 20 jaardin linjalta ja päättyy maaliviivalla. Myös vastaanottavalla joukkueella on oma valmistautumisalueensa, joka on heidän puolustusalueensa 35 ja 30 jaardin viivojen välillä. Joukkueen täytyy asettaa vähintään yhdeksän pelaajaa vastaanottamaan aloituspotkua.
Uudistuksen ideana on vähentää loukkaantumisriskejä, sillä aloituspotkutilanteet ovat amerikkalaisen jalkapallon loukkaantumisherkimpiä pelitilanteita. Samalla joukkueita kannustetaan tekemään enemmän palautussuorituksia.
USA:n presidenttiehdokasDonald Trumptunnetaan NFL:n fanina ja sääntöuudistus on nyt suututtanut hänet. Republikaanien ehdokas raivosi uudistuksesta Truth Social -tilillään.
– En voi uskoa, että NFL on hankkiutumassa eroon aina jännittävästä avauspotkun palautuksesta. Se on jännittävä osa amerikkalaista jalkapalloa. Mitä he tekevät? LOPUN ALKUA!
Lue myös:NFL-kausi käynnistyi jännitysnäytelmällä – hallitseva mestari selvisi säikähdyksellä