Giannis Antetokounmpokuuluu koripallon NBA-sarjan suurimpiin tähtiin. Kreikkalainen laitahyökkääjä kärsi kuitenkin viime kaudella polvivaivoista ja nyt Milwaukee Bucksin päävalmentajaAdrian Griffinkertoi ikäviä uutisia tähtipelaajastaan.
NBA-seura Milwaukee Bucksin laitahyökkääjäGiannis Antetokounmpokävi harjoituskauden alkajaisiksi polvileikkauksessa.
Bucksin päävalmentajaAdrian Griffinkertoi haastattelussa, että Antetokounmpolta leikattiin vasen polvi rutiinitoimenpiteessä ja hänen pitäisi kuntoutua ennen Bucksin harjoitusleirin alkua.
– Hänelle tehtiin rutiinileikkaus vasempaan polveen ja se meni hyvin. Kaikki meni suunnitelmien mukaan, ja odotamme hänen palaavan valmiina harjoitusleirille, Griffin kommentoi.
Kreikkalaiset koripallofanit sen sijaan seuraavat kuntoutusta kauhulla. Antetokounmpo on maan suurin tähti ja hänen odotettiin johtavan joukkojaan edestä 25. elokuuta alkavissa MM-kisoissa.
Antetokounmpon viime NBA-kausi oli täysosuma. Hän sijoittui kolmanneksi MVP-äänestyksessä. Lisäksi hän teki uransa ennätyslukemat tekemällä keskimäärin 31,1 pistettä sekä ottamalla 11,8 levypalloa ja antamalla 5,7 syöttöä 63 pelissä.
Bucks sijoittui myös kaikkien aikojen parhaalle tilalleen NBA:n runkosarjassa. Kausi päättyi kuitenkin kirvelevään ensimmäisen pudotuspelikierroksen tappioon Miami Heatille.
Antetokounmpon polvi vaivasi miestä jo viime kauden aikana. Hän joutui jättämään polvivaivojen vuoksi väliin 11 ottelua.
Lue myös:NBA esittelee merkittävän uudistuksen – Ottaa mallia jalkapallosta

































