Los Angeles Lakersin takamiehen Luka Doncicin käytös NBA-parketeilla on saanut monet lajin seuraajat ärsyyntymään.

Yhden maailman parhaan koripalloilijan loistelias pallollinen pelaamiinen on viime viikkoina jäänyt keskustelussa, miehen ”jatkuvan” kiukuttelun varjoon. Slovenialaisella on NBA-uransa aikana ollut vahva taipumus mussuttaa tuomareille otteluiden aikana.

Asiantuntijoilla on alkanut tulla mitta täyteen.

– Lukalla on ollut uransa aikana kaksi suurta heikkoutta: kunto ja valittaminen. Kunnon osalta hän on ottanut suuria harppauksia eteenpäin, mutta valittamisen suhteen hän on yhtä pahassa jamassa kuin ennenkin, sanoi ESPN:n Tim McMahon.

– Luka purkaa turhautumisensa tuomareihin. Mitä turhautuneempi hän on, sitä enemmän hän marisee, valittaa ja keskittyy vääriin asioihin. Hän on välillä enemmän huolissaan kolmesta harmaapaitaisesta tuomarista ja viidestä vastustajasta kuin itse pelistä, hän jatkaa

– Jatkuva virhevalittaminen on nyt pahempaa kuin pitkään aikaan. Se on palannut siihen pisteeseen, että peliä on melkein mahdoton katsoa. Hän tekee sitä joka ikisessä hyökkäyksessä, sanoi puolestaan toimittaja Bill Simmons Game Over podcastissa.

LUE MYÖS: IL: Reetta Hurskeen temppu ällistyttää – ”Hurja” (UrheiluAreena.fi)