Video: Sportivo TV

NBA pohtii joukkuemäärän lisäystä kahdella. Uudet joukkueet saattaisivat tulla mukaan kaudella 2028-29.

NBA:n hallitus käy ensimmäisen äänestyksen tällä viikolla kahden uuden joukkueen liittymisestä mukaan sarjaan. Uudet joukkueet sijoitettaisiin Seattleen ja Las Vegasiin.

Seattle on perinteinen koripallokaupunki, sillä SuperSonics pelasi NBA:ssa vuosina 1967-2008. Seuraorganisaatio kuitenkin muutti Oklahoma Cityyn, kun kaupunkiin ei rakennettu uutta hallia.

Uuden areenan myötä Seattle on viimeisten vuosien aikana saanut myös WNBA- ja NHL-joukkueen. SuperSonicin paluuta kaupunkiin on odotettu pitkään ja hartaasti.

Las Vegasissa koripallovajetta on ollut täyttämässä WNBA-joukkue Aces, joka on voittanut sarjan mestaruuden kolmasti.

Tällä kertaa käydään NBA-johdon ensimmäinen äänestys joukkueiden mahdollisesta liittymisestä mukaan. Toiseen vaiheen edetäkseen äänestys tarvitsee 23/30 ääntä.

Myöhemmin tänä vuonna tehtävässä toisessa äänestyksessä päätetään lopullisesti joukkueiden lisäämiseksi.

LUE MYÖS: Hiihtomiesten yhteiskuva hämmentää – ”Rakkaussuhde” (UrheiluAreena.fi)