Kamppailulajien lehdistötilaisuuksista on tullut viime aikoina hyvin surullista seurattavaa. Tuorein kuohuttava tapaus nähtiin syyskuun Ice Cage -tapahtumaa promoavassa tiedotustilaisuudessa.

Tiedotustilaisuuden aikana lauottiin ajoittain sellaista tekstiä, ettei kaikkea kehtaa edes tähän kirjoittaa, mutta yhtä kaikki se oli vaivaannuttavaa katseltavaa.

Tiedotustilaisuuden aikana muun muassa Makwan Amirkhanille ja Joni ”Stagala” Takalan välille syntyi sanaharkkaa.

Takala sai provosoitua Amirkhania mainitsemalla Mira Luodin nimen ja tämän jälkeen Amirkhani uhkasi lyödä Takalaa. PMMP-yhtyeestä tuttu Luoti oli kertonut aiemmin joutuneensa erään tosi-TV-ohjelman kuvauksissa häirinnän uhriksi ja Helsingin Sanomien mukaan Amirkhani oli osallisena tässä ”välikohtauksessa”.

Mutta ei se pelkäksi väkivallalla uhkailemiseksi Ice Cagen tiedotustilaisuudessa jäänyt. Samassa tiedotustilaisuudessa kuultiin myös alatyylistä puhetta naisista ja homottelua – mitä viimeksi on kuullut joskus ala-asteen välitunnilla.

Tietynlainen uho kuuluu kamppailulajeihin ja on osa lajin viehätystä, mutta viime aikoina on läikkynyt pahasti yli.

Entinen nyrkkeilijä Eva Wahlström otti myös aiemmin asiaan kantaa. Wahlström nosti ihan aiheellisesti esille, että urheilijan pitää olla myös esikuva.

– Jokainen näkyvä kamppailija on esikuva meidän pienille tytöille ja pojille – ja sen myötä tulee vastuu, haluaa tai ei. Esikuvien ehkä tärkein tehtävä on näyttää, miten toisia kohdellaan, Wahlström muistutti Instagramissa.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)