
Hiihdon MM-kilpailut ovat jälleen ovella. MM-hiihdot tuovat suomalaisille nykyään aina saman muiston mieleen.
Tasan 20 vuotta sitten Lahdessa Suomen huippuhiihto vedettiin pahemman kerran lokaan.
Dopingkäry alkoi Jari Isometsästä. Huippuhiihtäjä marssi lehdistötilaisuuteen hymyillen ja hyväntuulisena ja kertoi avoimesti käyttäneensä hemohes-nimistä urheilussa kiellettyä ainetta.
Isometsän hymyyn oli syynä edellisenä iltana solmittu ”saunasopimus”, missä sovittiin, että Isometsä ottaa käryn omalla kontolleen. Isometsälle luvattiin tästä uhrauksesta miljoonan markan korvaus. Ja hymyilyttihän se.
– Minä oon rehellinen suomalainen lapinmies ja tulin kertomaan tänne tästä asiasta niin kuin se on, Isometsä aloitti.
Jälkikäteen Isometsän lehdistötilaisuus vaikuttaa suorastaan koomiselta. Myöhemmin koko Suomen viestijoukkue kärähti samasta aineesta ja Isometsän ”rehellisyys” näyttäytyi aivan uudenlaisessa valossa. Ei hän ollutkaan toiminut yksin, eikä hän ollutkaan rehellinen.
Muut hemohesistä kärähtäneet urheilijat olivat Harri Kirvesniemi, Mika Myllylä sekä Janne Immonen. Naisurheilijoista kärähtivät Milla Jauho ja Virpi Kuitunen (nykyään Sarasvuo).
Isometsän lehdistötilaisuuden voit katsoa jutun alta.
Teksti Ville Hirvonen