Tänä kesänä ratsastuksen kotimaisissa Mestaruuskisoissa saatiin nauttia kovatasoisista suorituksista ja menestystä tuli myös maajoukkueelle Itävallassa järjestetyissä maailmanmestaruuskilpailuissa, joissa nuori ratsastaja Arnella Nyman ratsasti pronssimitalin. Kesän kilpailukausi huipentuu ensimmäisiin nuorten hevosten kilpailuihin.
Saksan rajan tuntumassa, St. Radegundin kylässä ratsastetuissa MM-kilpailuissa Suomen maajoukkueen huippuhetket olivat nuoren ratsastajan Arnella Nymanin T2-luokan pronssi ja Juha Kontion 8. sija islanninhevosten kuninkuuslajin töltin T1-luokassa.
Sipoolainen 17-vuotias Arnella Nyman ratsasti ruunallaan Skardi frá Kvistum töltti T2-luokassa pisteille 6,83 ja nappasi nuorten ratsastajien pronssimitalin. Luokassa starttasi yhteensä 33 ratsastajaa. Mukana oli sekä senioreita että nuoria ratsastajia, koska nuoret ratsastavat MM-kilpailuissa seniorien joukossa, mutta heidät palkitaan erikseen. Kaikkien osallistujien joukossa Nyman sijoittui 18. sijalle.
– Tämä meni aivan yli odotusten, koska kilpailen vasta ensimmäistä kautta T2-luokassa, totesi Arnella Nyman.
Arnella Nyman on omistanut nyt 8-vuotiaan ruunansa Skardin parin vuoden ajan ja ratsukko valmentautuu kotitallillaan Dynurissa Nurmijärvellä. Ratsukko osallistui MM-kisoissa myös nelikäyntiin, mutta ruuna oli jo hieman väsynyt. Ratsukon pisteet olivat 5,73 ja sijoitus 44.
































