Naisten kuulantyönnön loppukilpailussa Suomen Minttu Laurila työnsi tuloksen 15,89 ja sijoittui yhdeksänneksi. Laurila onnistui kolmannella kierroksella tekemään kisan parhaan tuloksen ja jäi vain kaksi senttiä ennätyksestään.
Kahdeksan parhaan joukkoon ja kolmelle viimeiselle kierrokselle olisi tarvittu tulos 15,94.
Vaikka Laurila pääsi lähelle ennätystä, niin siitä huolimatta Turun Urheiluliiton kuulantyöntäjä oli pettynyt suoritukseensa.
– Pettynyt olo, kaksi senttiä ennätyksestä. Halusin tänään enemmän, kertasi Laurila Ylen TV-haastattelussa.
Laurila aloitti finaalin työntämällä perustuloksen 15,25. Toisella tuli yliastuttu ja kolmas suoritus oli parempaa tekemistä myös urheilijan itsensä mielestä.
– Kolmas työntö oli sellainen, missä sain kerättyä itseni. Treenien perusteella on enemmän tulossa, mutta ei tänään, Laurila jatkoi TV-haastattelussa.































