Naisten yhdistetyssä nähtiin suomalaiskaksikolta vahva kilpailu. Minja Korhonen nousi vahvan hiihto-osuuden turvin viidenneksi ja Heta Hirvonen oli yhdessä.
Hirvonen lähti hiihto-osuudelle toiselta sijalta 58 sekuntia Ingrid Låten perään. Hirvonen löyttäytyi yhteen hänen perässään olevien Nathalie Armbruster, Alexa Brabecin ja Katherin Grüberin kanssa.
Nelikko kuroi koko ajan eroa Låteen kiinni ja puolimatkaan mennessä hänet oli jo saavutettu.
Hirvonen putosi takaa-ajossa kyydistä ja hurjaa hiihtänyt Ida Marie Hagen nousi mukaan kärkijoukkoon. Hagen, Armbruster ja Brabec muodostivat lopulta voiton ratkaisseen kärkikolmikon.
Voittajaksi kiri lopulta Hagen, joka kurotti juuri Armbrusteria ennen linjan yli. Hirvosen vauhti hyytyi matkan edetessä ja hän oli lopulta yhdeksäs.
Se oli samalla hänen uran paras sijoitus maailmancupissa. Aiemmin hän oli parhaimmillaan 11.
Seitsemänneltä sijalta hiihto-osuudelle lähtenyt Korhonen teki puolestaan hienon nousun, kun hän ylsi viidenneksi. Hän taisteli kolmen muun kanssa sijoituksesta ja kiri joukon ykköseksi.
Lauantaina Trondheimissa kisataan yhteislähtökilpailussa.































