Kouluratsastaja Mikaela ”Fia” Lindh täydensi kisamenestyksensä Ypäjällä henkilökohtaisella kultamitalilla Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuksissa. Mestaruus ratkaistiin GP vapaaohjelmassa eli kürissä. Ruuna Más Guapo sunnuntaina viihtyi jo paremmin halliolosuhteissa, minne kisa siirrettiin sateen pehmitettyä ulkokentän.

– Eilen hevonen oli jännittynyt ja työläs ratsastaa, tänään seoli rennompi ja enemmän minun kanssani, mutta sillä olisi voinut olla vähän enemmän paukkuja patterissa. Jos se olisi ollut vähän pirteämpi ja samassa mielentilassa, olisi ollut optimaalinen tilanne. Muuten meni hyvin, mutta piaffet eivät olleet aivan parhaimmillaan, Lindh kertoo.

Lindhin kokonaistulos oli 72,5 prosenttia. Kansainvälinen korkeimman tason tuomari Wim Ernes arvosti suorituksen lähes 75 prosentin arvoiseksi.

– Olen vaihtanut kürini linjat ja minulla uusi musiikki, jonka olen ratsastanut vasta kerran, ja on tärkeä tietäämiten tuomarit vastaanottavat vapaaohjelman. Ttämä tulos merkitsi minulle paljon, Lindh sanoo.

Lindh palaa kotiinsa Tanskaan kahden kultamitalin kera otettuaan lauantaina myös joukkuekultaa ja tehtyään samalla henkilökohtaisen ennätyksensä ohjelmassa Grand Prix. Torinon elokuun EM-kisoihin ja edelleen Lontoon olympialaisiin tähtäävälle ratsastajalle matka Suomeen oli pitkä ja ajoittui hankalaan paikkaan kisakauden keskelle.

– Olimme tehneet ensin erilaisen kilpailukalenterin, mutta sitten kun päätös tänne tulosta oli tehty, en ajatellut sitä enää sen koommin. Kaikki on mennyt ihan hyvin, täällä on tosi hienot puitteet ja ilmapiiri, pelkästään hyvää sanottavaa.

Edellisen kerran Lindh ratsasti Suomessa kymmenen vuotta sitten, ennen Tanskaan muuttoaan. Kannustavan kotiyleisön edessä oli hienoa kilpailla.

– Kun tulin tänne, mietin ensin jännittääkö minua ratsastaa täällä, ja minulla oli paine tehdä 110 prosentin suoritus. Mutta täällä olikin helppoa olla, kun yleisö on mukana ja toivoo että onnistut.

– Voitto täällä oli minulle tärkeä, Pohjoismaiden mestaruus on arvokas ja kovatasoinen kilpailu. Täällä tehdyt tulokset otetaan huomioon myös olympiarankingissa. Toivon että menestykselläni on suuri merkitys myös junioreille ja nuorille, että he näkevät miten kovalla työllä voi päästä pitkälle. En ole syntynyt kultalusikka suussa, vaan lähtenyt liikkeelle riviratsastajasta ja heppahöperöstä.

Lindh kauden päätähtäin onRotterdamin EM-kisoissa elokuussa, mitä ennen ratsukko starttaa Aachenin kisoissa, joka kerää paikalle maailmantähdet.

– Olen todella onnellinen ja iloinen kutsusta sinne. Toivon että hevonen on siellä rennompi, kun ympärillä on enemmän tilaa, luontoa ja yleisö vähän kauempana, Lindh sanoo.

Hopea ja pronssi matkasivat Tanskaan ratsukoille Lisbeth Seierskilde – Jonstrupgaardens Raneu ja Bo Hoestrup – Cajo. Suomen Alexandra Malmström oli Md Waterford II:n kanssa hienosti viidennellä sijallatuloksella 68,075%.

LUE MYÖS: Vankilasta vapautunut ex-kiekkoilija avautui uudesta elämästään – toimii nyt Kittilässä kiinteistönhoitajana (UrheiluAreena.fi)