
Äänekosken Urheilijoiden Arttu Mattila rikkoi 14-15-vuotiaiden SM-kisojen toisena kilpailupäivänä korkeuden 15-vuotiaiden ikäkausiennätyksen, vieläpä kahdesti.
Toukokuun lopulla Jyväskylässä pompattu 207 kohentui ensiksi sentillä ja tuon jälkeen rima kohotettiin huikeisiin lukemiin 211.
Ensimmäisellään Mattila pudotti riman täpärästi pohkeillaan, vaikka oli nousukorkeuden puolesta selkeästi riman yläpuolella. Toisella ennätyskorkeus ylittyikin, mikä nostaa pojan 17-vuotiaidenkin kaikkien aikojen tilastossa jaetulle kolmospaikalle!
– Yllätys oli, että meni noinkin korkealta, mutta toisaalta ylitys 208:sta oli niin hulppea, että uskoin 211:n myös menevän, Mattila kertasi tiedotteessa.
Keskikesällä Mattilan ennätystehtailu tasoittui ja tulokset tippuivat väliaikaisesti kahden metrin alapuolellekin. Siihen Mattilalla oli selvä selitys.
– Siinä tuli monta kisaa aika peräkkäin ja eihän joka kisassa voi ennätystä hypätä, isänsä Olli-Pekka Mattilan valmentama nuorukainen muistutti.
Mattilan voittomarginaali oli kenties kisojen ylivoimaisin, sillä kakkossijan otti Kauhavan Wisan Tomi Valkama tuloksella 180. Vastaava sija Valkamalle tuli muuten päällekkäin korkeuskisan kanssa olleesta pituuskisasta.
Kytölä venytti komeat voittolukemat
Kyseisen 15-vuotiaiden poikien pituuskilpailun voitti Hyvinkään Seudun Urheilijoiden monitaituri Marcus Kytölä, joka venytti hienot ennätyslukemat 669.
Kytölä syttyi hyvin kilpailussa mukana eläneen yleisön kannustaessa.
– Hain mestaruuden lisäksi myös hyvää tulosta. Ottelu on ainakin tällä hetkellä ykköslajini, sunnuntain seiväskisaan ylivoimaisena tilastoykkösenä lukemin 475 lähtevä äitinsä Svea Kytölän suojatti vannoi.
14-vuotiaiden poikien ykkönen oli Veitsiluodon Kisa-Veikkojen Konsta Kekäläinen lukemin 579. Korkeuden Suomen mestaruuteen ponnisti IF Drottin Rasmus Lahti tuloksella 173.
Peltola lähellä ikäkausiennätystä aidoissa
Toinenkaan ikäkausiennätys ei ollut lauantaina kaukana, sillä Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Juuso Peltola paineli 15-vuotiaiden 100 metrin aidoissa komeat voittolukemat 13,07. Tulos kohoaa kaikkien aikojen listalla kakkossijalle edellään vain Markus Vilénin vuonna 1998 aitoma 12,97.
– Jotakin 13,20:tä odottelin, mutta tuo aika oli kyllä yllätys. Fiilis oli hyvä ennen juoksua, eikä pituuden kolme hyppyä tuntunut vaikuttavan. Ehkä oli kuitenkin hyvä aitojen kannalta, etten päässyt jatkokierroksille, tuumi pituudessa yhdeksänneksi kolme senttiä jatkopaikasta jäänyt Antti Mero jr:n suojatti.
Peltolalla on mahdollisuus Vilénin ennätyksen rikkomiseen ainakin Vattenfall-seuracupin finaalissa, joka kilpaillaan kahden viikon kuluttua Nokialla.14-vuotiaissa Suomen mestariksi aitoi Tapanilan Erän Tomi Laakso ajalla 14,12.
Stång sai hyvityksen pika-aidoissa
14-vuotiaiden tyttöjen 80 metrin aitakulta meni Kuivasjärven Auran Sonja Stångille. Finaalissa Stång kellotti 11,68 ja alkuerissä ,2 sekuntimetrin vastatuulessa ennätyksensä 11,60.
– Hyvä aika oli keliin nähden ja tärkeintä oli mestaruus. Eilinen 300 metrin aitojen tappio ei jäänyt kaivelemaan eikä juoksu painanut tänään, vakuutti sadasosalla pitkissä aidoissa hopealle taipunut Anne Karvinen-Poutasen ja Jani Stångin valmentama Sonja.
15-vuotiaiden tyttöjen kisassa Espoon Tapioiden Kia Laisi saavutti viikonlopun toisen kultamitalin. Perjantaina 300 metrin aidat voittanut Laisi oli pika-aidoissa ylivoimainen voittoajalla 11,58.
Lenton lento jatkuu
Ylöjärven Urheilijoiden kovaa kehitystä vuoden aikana saavuttanut Nea Lento jatkoi loisteliasta kesäänsä. 14-vuotiaiden tyttöjen ennakkoon äärimmäisen tasaisessa pituusfinaalissa Lento venytti kolmannellaan ,40 joka riitti ennakkokaavailuihin nähden yllättävänkin selvään 12 sentin voittoon.
– Oli kyllä yllätys. Mitalia ajattelin ennakkoon, mutten mestaruutta. Sunnuntaina kisaan kolmiloikassa, josta haen omaa ennätystä, virkkoi Kalevan kisa-tasolla 800:a metriä juoksevan Roosa Lahtisen valmennusryhmään kuuluva Lento.
Vahingon myötä ponnistavan jalan vaihto – tuloksena SM-kultaa ja metrin ennätysparannus!
Kajaanin Kipinän Jenna Kokkonen on ollut yksi kesän komeetoista. 15-vuotiaiden pituuden SM-kultaa tuloksella 559 Hämeenlinnassa vienyt Kokkonen hyppäsi viime kaudella vahingossa yhden hyppynsä väärällä jalalla, mutta tuloksellisesti ”vahvempaa” jalkaansa paremmin.
Siitä tehtiin se johtopäätös, että ehkä kuitenkin on parempi hypätä toisella jalalla. Yli metrin ennätysparannus vuoden aikana sai alkusysäyksensä.
– Aloin myös treenaamaan pituutta ihan tosissaan. Harjoittelu on nähtävästi tuottanut tulosta, Kokkonen taustoitti. Hän on venyttänyt pituutta 565 jajuossut 100 metrilläkin komean tilastokärjen 12,36. Kokkostan valmentavat Vesa Heinonen (pituus) ja Jari Haverinen.
Jalkapallokentiltä juoksuvauhtia
Kokkosen jäädessä sataselta pituuskisan päällekkäisyyden vuoksi pois, avasi se muille paremmat mahdollisuudet mestaruuteen. HIFK:n Aino Bergqvistin voittoaika 12,46 reilun metrin vastaisessa oli kuitenkin osoitus siitä, että Suomen mestaruus meni oikeaan osoitteeseen.Bergqvist aloitti pikajuoksun tosissaan vasta viime syksynä, eikä se vieläkään ole hänen ykköslajinsa.
– Viidesti viikossa on jalkapalloharjoitukset ja kerran viikossa yleisurheilu. Lähtöharjoittelua on tehty paljon, kun on pitänyt vähissä harjoituksissa kehittää niitä juttuja, missä on eniten parantamista, selvitti Hongassa laitahyökkääjänä pelaava ja pelipaikallaan paljon juokseva Anne Suorannan ryhmään kuuluva lahjakkuus. 14-vuotiaiden voittoon kiisi odotetun ylivoimaisesti Raision Kuulan Johanna Kylmänen, joka kellotti päivän kolmannessa satasen startissaan finaalin voittoajaksi 12,52.
Turkka ei saanut taaskaan tuuliapua
Ikäkausiennätyksiä tiuhaan tahtiin viimeisten kausien aikana murskannut Tampereen Pyrinnön Joel Turkka viiletti 14-vuotiaiden poikien 100 metrin voittajaksi hyvällä ajalla 11,64. Aika syntyi lähes puolentoista sekuntimetrin vastatuulessa.
Alkuerissä Turkka juoksi omat ennätyslukemat 11,54, jotka syntyivät nollatuulissa. Tulos kohoaa 14-vuotiaiden kaikkien aikojen listalla kymppisakkiin ja rikkoo Turkan viime kesästä saakka säilyneen ennätyksen.
– Finaalissa lähettäjä piti pitkään ja meni juoksukin vähän repimiseksi. Eipä ole tänä kesänä ollut tuulista apuja. Alkuerä oli melkeinpä ensimmäinen, jota ei tarvinnut juosta vastatuuleen. Mutta tämä oli se, mitä tänne tultiin hakemaan, muistutti Kaija Appelqvist-Schmidlechnerin luotsaama Turkka ja osoitti mitaliaan.
Turkka loukkasi SM-viestien aitakisassa kyynärpäänsä. Murtuma aiheutti kuukauden tauon aivan täysipainoisesta harjoittelusta.
– Sähkökoneella saatiin nopeutettua luutumista. Eka kisoissa loukkaantumisen jälkeen oli telinelähdössä vähän ongelmia, kun kättä ei saanut suoraksi, Turkka kertoi.15-vuotiaissa Borgå Akilleksen kovaa viime aikojen pikajuoksutason nousua vahvisti Isac Wedenberg, jonka voittoaika 11,55 syntyi lähes kahden metrin vastatuulessa.
Mäkisille 800 metrin mestaruudet
Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Lotta Mäkinen käytti 15-vuotiaiden 800 metrin finaalissa tuttua taktiikkaansa, kovaa vauhdinpitoa.
Se tepsi, sillä koko matkan A-erää johtanut Mäkinen piti kovimman haastajansa, viikko sitten komean ennätysaikansa 2.14,63 juosseen Nathalie Blomqvistin takanaan. Mäkisen voittoaika 2.13,98 on yli kaksi sekuntia alle aiemman ennätyksen.
– Tarkoitus oli lähteä alusta kovaa ja kiristää sitten lopussa. Sunnuntaina 2000 metrillä en kuitenkaan lähde vauhdinpitäjäksi, sillä sitä varmasti pidetään muutenkin, viittasi Kari Kallion suojatti 1500 metrin esteet perjantaina ikäkausiennätyksellä voittaneeseen Anni Penttilään.14-vuotisten tyttöjen Suomen mestaruuteen juoksi Lappeenrannan Urheilu-Miesten Moona
Korkealaakso hyvällä ajalla 2.17,60.
15-vuotiaissa pojissa Tampereen Pyrinnön toisen polven juoksija Julius Mäkinen kiri odotettuun voittoon helponnäköisesti loppuajalla 2.04,41.14-vuotiaissa tasaisen voittokamppailun vei Turun Urheiluliiton Mikko Vesma ajalla 2.07,39.
Kivinen lähenteli 60 metriä moukarissa
Kaustisten Pohjan-Veikkojen Julia Kivinen vei 15-vuotiaiden moukarikullan komealla voittotuloksella 59,79. Se on 33 senttiä enemmän kuin oma aiempi ennätys ja sillä hän nousee kaikkien aikojen listalla nelossijalle 15-vuotiaissa.
– Vähän harmitti tulos, sillä 60 metrin rajaa haen. Moukari on täällä ainoa lajini, mutta monipuolisuuden vuoksi tykkään myös juosta aitoja ja hypätä pituutta, sanoi talvella 515 pituutta venyttänyt Jarmo Pöyryn ja Joonas sekä Niina Kivisen luotsaama Julia.
14-vuotiaiden tyttöjen moukarikilpailu oli päivän tasaisin otatus. Mikäli voittaja, Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Aada Koppeli ei olisi kiskaissut viimeisellään hienoa ennätystulostaan 50,26, olisi kisan kärkikuusikko mahtunut 87 sentin sisään! Koppeli olisi voittanut myös toiseksi parhaallaan 46,85.
15-vuotiaiden poikien keihäässä voittajaksi tempaisi Helsingin Kisa-Veikkojen Topias Laine kelpo tuloksella 69,78.
Laine kaksoismestariksi heitoissa
Tampereen Pyrinnön Saku Laine otti lauantaina tuplamestaruuden 14-vuotiaiden heittolajeissa. Kuulassa Laine työnsi voittotuloksekseen 15,26 ja keihäässä kultaa heltisi tuloksella 56,73.
14-vuotiaissa tytöissä Oulun Pyrinnön Annukka Saalismaa oli odotettu kuulan ykkönen lukemin 13,05. Tyttö ei ollut kuitenkaan tyytyväinen työntöihinsä.
– Sarja oli huono. Mestaruus oli kuitenkin selkeänä tavoitteena. Kiekosta lähden hakemaan ennätystä. Toivottavasti se riittää mitaliin, Saalismaa ennakoi sunnuntaita.15-vuotiaiden Suomen mestariksi tyrkkäsi Kosken Kaiun Heidi Nevala, joka paransi omaa ennätystään yli puoli metriä lukemiin 13,54.
Samanikäisten poikien kuulakisan voittoon työnsi Virtain Urheilijoiden Vesa Leveelahti, jonka 16,49 on lähes metrin yli entisen ennätyksen.