Päättynyt mäkihyppykausi oli suomalaisittain historian heikoin, mutta viime päivinä mäkihypystä on tullut Suomen puhutuin urheilulaji. Surkeuden keskelle on tullut valoa sopivasti olympiatalvea varten. Kolme vanhaa superstaraa tekee paluun.
Janne Ahonen, 35, aikoo ensi kaudella tehdä paluun tositoimiin ja hypätä Sotshin olympiatorneista. Sitten paluustaan ilmoitti kohukotka Harri Olli, joka kaiken lisäksi pestasi valmentajakseen itsensä Matti Nykäsen. Nykänen on Sotshin olympialaisissa muutenkin esillä hänen toimiessaan kisoissa koehyppääjänä. Matti ja Harri lupaavat, että korkki pysyy kiinni.
Suomen mäkimaajoukkueella ovat olleet rahat lopussa. Surkea menestys on johtanut sponsorikatoon. Sijoista 30-50 hyppäävät värittömät persoonat eivät kiinnosta sponsoreita, vaikka lajilla on Suomessa yhä paljon katsojia.
Janne Ahonen ja Harri Olli kiinnostavat urheilufaneja. Harri Ollin tekemiset kiinnostavat muitakin kuin urheilujournalisteja. Matti Nykäsen hääriminen Ollin taustalla nostaa kiinnostusta entisestään.
Ollin ja Nykäsen julkisuusarvo on valtava. Nyt homma on enää siitä kiinni, että Olli saa leiskautettua kelvollisia siivuja. Jos Olli aivan oikeasti pystyy murtautumaan Suomen mäkimaajoukkueeseen ja saavuttaa maailmancupin pisteitä, on julkisuusarvo taattu. Keski-Euroopan mäkiviikosta voi tulla taas joka kodin joulunajanperinne, kuten Nykäsen ja Ahosen huippuvuosina.
Ollin persoona ei miellytä Suomen mäkiväkeä, mutta pakon edessä heidän on otettava Olli takaisin hoteisiinsa. Ollin julkisuusarvo voi jo yksin tuoda mäkihypylle useita sponsoreita, jos hänen tasonsa riittää maailmancup-tasolle. Myös Nykänen kannattaa pitää mukana maajoukkueen yhteydessä. Matti ja Harri kiinnostavat koko kansaa, tekivät he mitä tahansa. Olli Muotkat, Lauri Asikaiset ja Anssi Koivurannat eivät tällä hetkellä kiinnosta ketään. Eivät kiinnosta jatkossakaan, jos hypyt ovat viime kauden kaltaisia ”kananlentoja”.
Ruotsin mäkihyppy elää nykyisin kuolinkouristuksissaan. Heikon menestyksen takia laji menetti sponsorinsa ja vähäisen julkisuuden myötä katosivat harrastajat. Ruotsissa ei ollut koko kansan rakastamia Matti Nykäsiä tai Harri Olleja.
Ennen vanhaan mäkihyppy oli Suomessa käytännössä aina extremelaji. Sitten tulivat alppihiihto, freestyle ja lumilautailu, joita lumella viihtyvät rohkeat lapset ja nuoret harrastavat. Mäkihyppyä oudoksutaan. Matti Nykänen ja Harri Olli muistetaan alle 20-vuotiaiden piirissä lähinnä alkoholihuuruisesta ”seiskajulkisuudesta”.
Matti Nykänen ja Harri Olli tekevät mäkihypylle loistavaa pr:ää. Toivottavasti lajin Suomen johtoportaassa tajutaan tilanne ja pystytään keräämään riittävästi varoja, jotta perinteikäs laji saataisiin nostettua takaisin huipulle.






























