Kankaanpääläisnyrkkeilijä Matti Koota iski ensimmäisenä suomalaisnyrkkeilijänä miesten Euroopan Unionin mestaruuskilpailujen hopeamitalin. Edellinen ja ainoa suomalaisen miesnyrkkeilijän saavuttama EU-mitali on vuodelta 2003, kun Joni Turunen saavutti pronssia Strasbourgista historian ensimmäisistä EU-mestaruuskilpailuista.
EU-mestaruuksista iskettiin nyt kahdeksatta kertaa. Kankaanpään nyrkkeilijöitä seuratasolla edustava Matti Koota raivasi Bulgarian kehässä tiensä finaaliin kukistamalla ensin suvereenisti Espanjan Diego Pereiran 3-0 ja sitten isäntämaan nuorten EM-mitalistin Stefan Ivanovin 2-1.
Finaaliottelussa suomalaiselle oli revanssi tarjolla, sillä olympiapronssia urallaan voittanut Moldovan Veaceslav Gojan kukisti Kootan vuoden 2009 MM-nyrkkeilyissä Milanossa vain massapisteiden turvin +5-5 ja eteni tuolloin jatkoon.
24-vuotias Koota ei päässyt kuitenkaan taistelemaan EU-kullasta valitettavan loukkaantumisen vuoksi. Semifinaaliottelussa aktiivisesti puskenut bulgaari aiheutti Kootalle silmäkulmavamman, jonka vuoksi kilpailulääkäri kielsi suomalaisen ottelun lauantaina. Näin Koota saavutti EU-hopeaa sarjassa 56 kiloa.
– Todella ikävä tilanne, että Matti ei päässyt ottelemaan finaalia. Kokonaisuutta katsoessa on kuitenkin mahtavaa nähdä nuoren urheilijan nousevan loukkaantumisten jälkeen takaisin huipulle ja iskevän suomalaista nyrkkeilyhistoriaa, kommentoi kilpailuja Suomesta käsin seurannut Suomen Nyrkkeilyliiton toiminnanjohtaja Tobias Karlsson.

































