Miesten lentopallon Mestaruusliigan kuukauden pelaaja Kalle Määttä johti passarina Team Lakkapään syys-lokakuussa seitsemään voittoon kahdeksasta ottelusta. Kokeneiden elaajien joukkoon jo laskettavan Määtän peli oli monipuolista ja toimivaa läpi jakson.

Entisen Määtän pelikaverin ja nykyisen päävalmentajan Normunds Veinbergsin mukaan Määttä on erittäin pontentiaalinen ja loistavan fysiikan omaava pelaaja.

– Kallella on hyvä torjunta ja hyppyleija. Lisäksi hän pyörittää peliä todella monipuolisesti jopa irti olevista palloista. Yhteistyö on hiottu uusien pelaajien kanssa nopeasti kuntoon. Kalle on ammattipelaaja parhaassa isässä, ”Nortsa” kehuu.

Miesten lokakuun liigatähdistöön valittiin passari Määtän lisäksi joukkuekaveri Shawn Sangrey hakkuriksi. Yleispelaajan paikat saivat ensimmäisen kerran tähdistöön päässyt Korson Vedon Niklas Seppänen ja sen vakiokasvoihin jo viime kaudella kuulunut VaLePa Sastamalan Olli Kunnari. Keskitorjujat tähdistössä ovat Hurrikaani-Loimaan Matti Oivanen ja ensikertalaisena Saimaa Volleyn Markus Väisänen. Liberon paikan nappasi vastaanottotilaston ykkönen, Raision Loimun Juho Rajala.

Marina Skender paras naispelaaja

Kauden 2012-2013 ensimmäisestä naisten Mestaruusliigan kuukauden pelaajasta ei ollut mitään epäselvyyttä. Liigakärki HPK:n kroatialainen yleispelaaja Marina Skender mm. keräsi viidestä hämeenlinnalaisten otteluista lähes täydet 13 LähiTapiolan pistettä.

Skender teki viiteen pelaamaansa otteluun 24,4 pistettä ottelua kohden ja merkkautti tehotilastoon lukeman +86 eli +17,2 ottelua kohden. Hyökkäysprosentti oli komea 46,8 ja vastaanottokin kulki 55 % tehokkuudella. Torjuntoja kolmannen kauden hämeenlinnalaiselle kertyi 13 ja ässäsyöttöjä 6.

Naisten lokakuun tähdistöön pääsi pelaajia peräti kuudesta eri joukkueesta. HPK sai ainoana joukkueena tähdistöön kaksi pelaajaa: yleispelaaja Skenderin ja libero Tiiamari Sieväsen. Sieväselle valinta oli uran ensimmäinen.

Passariksi valittiin LP Viestin ukrainalainen Anna Lashch ja hakkuriksi Pislaplokin yhdysvaltalainen Kayla Walker. Toinen yleispelaaja on myös tähdistön ensikertalainen Karoliina Kyllönen Woman Volleysta. Keskitorjujiksi valittiin LP Kangasalan yhdysvaltalainen Sherri Williams ja Pieksämäki Volleyn Trinidad & Tobagon Darlene Ramdin.

LUE MYÖS: Juoksulegenda varoitti Therese Johaugia (UrheiluAreena.fi)