
Nopeuslaskun MM-kisat järjestettiin 28.-30.1. Ranskan Varsissa. Lumipulasta kärsivä kisarinne oli lyhennetty, joten nopeudet eivät nousseet aivan toivotun kaltaisiksi. Suomen ainoa edustaja, 42-vuotias jyväskyläläinen Antero Holmila laski ratkaisevalla finaalilaskulla kymmenenneksi (197,75km/h).
Kilpailun voitti Ranskan Simon Billy (208,32), toiseksi laski Itävallan Manuel Kramer (206,90) ja kolmanneksi Italian Simone Origone (206,36).
– Koko kisatapahtuma on ollut haasteellinen. Järjestäjät kamppailivat lumen vähyyden kanssa, joten ei päästy laskemaan ihan niin ylhäältä kuin toivoimme. Lisäksi ensimmäisenä ja toisena päivänä laskettiin vain yksi lasku kovaksi yltyneen tuulen takia, Holmila kertoi.
Omista laskuista Holmilalle jäi ristiriitaiset fiilikset.
– Kymmenen joukkoon laskeminen on se, mitä tuloksellisesti tavoittelin, eli sikäli ihan tyytyväinen. Itse laskeminen on tuntunut taistelulta rinnettä vastaan, kun laskijan pitäisi liukua rinteen ja ilmavirran kanssa, Holmila jatkoi.
Nopeuslaskun maailmancupin osakilpailut Sallassa
Seuraavana ohjelmassa on maailmancupin startti myös Varsissa, jossa kisataan 2.-3.2. Sen jälkeen kiertue siirtyy Sallaan, jossa kisataan 10.-12.2. Sallaan Holmila lähtee tavoitteenaan parantaa omaa parasta maailmancup sijoitustaan, Ruotsissa laskettua juuri ennen koronaa saavutettua kahdeksatta sijaa.
– Salla on teknisesti vaikea kaskettava. Vars on sileä pöytä, Sallan rinne on täynnä muotoja, Holmila näki.
Holmilan mielestä nopeuslasku on laji, joka sopii erinomaisesti alppitaustaisille laskijoille, ja toivoisi, että tulevaisuudessa lajin pariin saataisiin lisää nuoria tekijöitä. Tällä hetkellä lajissa menestyvät ovat lähes poikkeuksetta alppitaustaisia, jotka ovat usein lopettaneet kilpauran mm. selkä- ja polvivammojen takia ja löytäneet nopeuslaskusta uuden kisavietin.
– Vauhti on aika koukuttavaa, sanoo itse 210,773 (km/h) laskenut Holmila.
Nopeuslaskun maailmancupin osakilpailu järjestetään Sallassa 10-12.2.2022. Kisoihin on osallistumassa kaikki maailman huiput. Kilpailunjohtaja Kari Koskimaa uskoo, että Sallassa lasketaan hyvissä olosuhteissa.
– Kisarinne on hyvässä lumessa ja hyvässä kunnossa. Sallan nopeusennätys on 170,212 km/h, joten lujaa mennään täälläkin. Tervetuloa seuraamaan maailman nopeimpia ei moottoroituja urheilijoita Sallaan.
Lähde: Ski Sport Finlandin tiedote
Kuva: Ski Sport Finland
Lue myös:USA:n yksi suurimmista mitalitoivoista joutuu jättämään olympialaiset väliin loukkaantumisen takia