Lotta Kemppinen hyytyi Pariisin olympialaisissa 100 metrin juoksussa alkueriin.

Kemppisen aika 11,56 oli hänen tasoonsa nähden pettymys. Kesäkuussa Kuortaneella hän oli pinkonut ennätyksensä 11,20.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Aloitetaan siitä, että mun mielestäni on upeaa, että suomalainen pikajuoksija on olympialaisissa. Se oli hienoa, Kemppinen aloitti haastattelutuokion viitaten olympialaisten koviin kisarajoihin.

– Oma suoritus. Mulla ei varmaan hermosto toiminut kunnolla. Tuntui ihan ok:lta, mutta juoksu ei lähtenyt niin kuin vetämään. Hermosto ei ollut sellaisessa vedossa, hän jatkoi.

Kemppinen antoi ymmärtää, että vaatimaton aika olisi tullut hänelle yllätyksenä.

– Kun Kuortaneella ja Kakevan kisoissa sai niin itsestään niin hyvin irti, niin piti hakea sellaista rauhallista alas ylös. Se oli nousussa ehdottomasti ennen olympialaisia. Verkassa tuntui hyvältä, mutta niihin tehoihin se ei ihan antanut sitä viimeistä. Kaikki tehtiin. Totta kai parempia aikoja aina metsästetään.

Olosuhteiden piikkiin Kemppinen ei tulosta laittanut.

– On ollut tosi kuuma. Mulle on yleensä lämpö sopinut tosi hyvin. Olisin toivonut, että tulee vähän parempi aika kuin tänään tuli, koska kroppa tuntui hyvältä. Tää oli mikä oli. Se oli paras suoritus tänään.

Mutta tunnelma oli hieno. Olihan olympiastadion Stade de France täynnä jo ensimmäisissä yleisurheilun alkukilpailuissa.

– Ehdottomasti. Upea stadion. Paljon porukkaa katsomassa. Olisin mielelläni vielä uudestaan halunnut päästä nauttimaan samasta jutusta. Mutta näitä vaan lisää. Kun hermosto pelittää, niin juoksukin kulkee, Kemppinen totesi.

Kemppiselle tuli lauantaille vapaapäivä. Hän toivoo voivansa päästä katsomaan jotain muuta lajia.

– Voisin huomenna mennä katsomaan, jos saa jonkun lipun. Mutta meitä on varoiteltu, ettei välttämättä saa. Täytyy varoa mennä myös ihmisten keskelle, ettei saa jotain tautia.

Haastattelu: Otto Palojärvi, Pariisi

Lue myös:Ella Junnila raivostui suomalaistoimittajalle

LUE MYÖS: Analyysi: Edmonton Oilersilla on dilemma nimeltä ykkösmaalivahti (Siniviiva.fi)