Lotta Kemppinen voitti Kalevan kisoissa 100 metrillä kultaa ajalla 11,42. Hän on tällä kaudella pinkonut satasen parhaimmillaan aikaan 11,19.
– Voittoa lähdettiin tavoittelemaan ja voitto tuli, joten siihen voin olla tosi tyytyväinen, totesi Kemppinen Sportivo TV:lle.
– Alkueriin saatiin paremmat olosuhteet ja se oli ihan sata onnistunut juoksu. Finaalijuoksuun en ollut niin tyytyväinen. Ei oikein lähtenyt lentoon, mutta voitto tuli, Kemppinen lisäsi.
Kemppinen korosti, ettei finaalijuoksu ollut häneltä hyvä, vaikka ykkössija irtosikin.
– Ei oikein toiminut lähtökiihdytyksessä täyteen vauhtiin siirtyminen. Se jäi polkemaan paikallaan.
Tokion MM-kisojen osalta Kemppinen on rankingviivan alapuolella.
– Meillä on aika kova taso. Mä toivoin, että täältä olisi tullut semmoinen pisteharavakisa. Ei niin hyviksi pisteiksi tullut, kuin mä toivoin, hän sanoi.
Kemppinen, joka oli mukana Pariisin olympialaisissa, ei ole luopunut toivostaan Tokion suhteen.
– Ei se vielä mahdoton ole. Vaatii vielä hyviä juoksuja. Katsotaan, miten käy.































