Lotta Kemppinen jatkoi loistavaa virettään Oulun Motonet GP:n 100 metrillä.
Kalevan kisojen mestaruuden voittanut Kemppinen paineli satasella jälleen kerran 11,2-alkuisen. Hän kellotti nyt 11,25 ja oli kisan toinen USA:n Talitha Diggsin (10,20) jälkeen.
– Olen tosi tyytyväinen. Näkyy, että perustaso on noussut tosi paljon. Toki aina haluaisi juosta sen piikkiajan, mutta pitää olla supertyytyväinen, kun uran seitsemän parhaan ajan joukossa on kuusi tänä vuonna tehtyä aikaa.
– Jos ei olisi näin paljon kisoja peräkkäin, olisi nyt voinut irrota vielä parempi aika, fiilisteli Kemppinen SUL:n tiedotteessa.
Emma Tainio oli neljäs ennätyksellään 11,57. Hän yllättyi ajastaan.
– Nyt oli sellainen juoksu, etten olisi olettanut, että tulee ennätys. Siinä oli sen verran yrittämistä askelpituuden ja rentouden suhteen. Eikä alku ollut mikään paras, mutta sitä ei pidä hätkähtää, Tainio sanoi tiedotteessa.































