Suomen edustajat Lotta Harala ja Saara Keskitalo eivät selvinneet naisten 100 metrin aitajuoksussa finaaliin. Harala ei päässyt edes juoksemaan.
Harala oli tulessa heti ensimmäisessä alkuerässä, mutta hänen kisansa päättyi ennen kuin se ehti alkaakaan. Harala otti selvän varaslähdön ja tuli näin suoraan diskatuksi.
Finaaliin pääsy olisi ollut epätodennäköistä muutenkin, sillä finaaliin selvittivät erien kaksi parasta sekä kaksi aikojen perusteella. Viimeinen finalisti juoksi ajan 12,53, kun Haralan ennätys on 12,65.
Keskitalo oli mukana toisessa alkuerässä ja jäi kahdeksanneksi ajalla 13,02. Hän oli lopulta välierien kokonaistuloksissa 19.
Suomen kolmas edustaja Nooralotta Neziri loukkaantui Tokiossa harjoituksissa eikä pystynyt osallistumaan.































