Pika-aituri Nooralotta Neziri joutui jäämään sivuun Tokion MM-kisoista harjoituksissa tapahtuneen rajun loukkaantumisen takia. Nezirin kohtaloa sureva Lotta Harala julkaisi keskiviikkona tunteikkaan Instagram-päivityksen.
- Tuut selviämään tästä ja mä teen kaikkeni tukeakseni sua vaikeimman yli. Ollaan tehty Nooralotan kanssa yhdessä matkaa kohti omaa potentiaalia aitajuoksijoina lapsista saakka. Jaettu toinen toistamme tukien ilot, surut ja syvätkin kuopat. Jaettu oivalluksia ja avaimia parempaan, Tokiossa kilpaileva Harala kirjoittaa Instagramissa.
– 12 vuotta sitten oltiin ekan ja edellisen kerran yhdessä aikuisten arvokisoissa. Sitä ennen oltiin kisattu nuorten arvokisoja yhdessä. Näiden Tokion MM-kisojen unelma oli käymässä toteen, kisattais täällä molemmat elämämme kunnossa samaan aikaan. Niin lähelle päästiin, mutta viime hetkellä tuli koettelemus Nooralotan matkalle, jota kukaan ei osannut odottaa.
– Mä tiedän, ja sä tiedät, että sun parhaat ajat on vielä juoksematta. Tuut selviämään tästä ja mä teen kaikkeni tukeakseni sua vaikeimman yli. Juoksen meidän molempien, -92 naisten kunniaa kantaen parhaani mukaan!!, Harala päättää.
Saara Keskitalo edustaa Haralan ohella Suomea MM-kisojen 100 metrin aitajuoksussa.
Reetta Hurskeelle oli tarjolla kisapaikka Nezirin loukkaannuttua. Hurske päätti, ettei lähde kisoihin.































