Suomen nuorten maajoukkueet taistelevat tällä viikolla EM-karsinnoissa. Ne alkavat keskiviikkona ja päättyvät maanantaina. Alle 18-vuotiaiden tyttöjen turnaus on Voloksessa, Kreikassa ja alle 19-vuotiaiden poikien turnaus on Kecskemetissä, Unkarissa.

Suomen poikien maajoukkueelle tuli pientä takapakkia turnauksen aattona, kun joukkueen kapteeni Kasimir Vuorinen loukkasi nilkkansa ja joutui jäämään kotiin.

– Tavoitteena joukkueella on pelata täällä tähän asti parasta lentopalloaan. Jokaisen pojan henkinen virittäytyminen täytyy saada huippuunsa, päävalmentaja Pertti Honkanen sanoo lentopalloliiton tiedotteessa.

– Kaikki pelit pyritään voittamaan. Joukkueista tunnetaan hyvin vain Unkari, mutta muista joukkueista on vielä paha sanoa mitään. Ensimmäinen ottelu Kreikkaa vastaan on tärkeä.

EM-karsinnoista kaksi paras maata menee EM-kisoihin, jotka pelataan 12.-21.4. Belgradissa, Serbiassa ja Laktasissa, Bosnia-Hertsegovinassa.

Tytöt valmiina taisteluun


Suomen tyttöjen maajoukkue on valmiina kamppailemaan EM-kisapaikasta viiden kovan maan kanssa. EM-karsintojen viidestä lohkosta voittajat sekä neljä parasta toiseksi sijoittunutta joukkuetta pääsee EM-kisoihin, jotka järjestetään 29.3.-7.4. Kladovossa, Serbiassa ja Barissa, Montenegrossa.

– Ranska ja Espanja tulevat vastaan heti kärkeen ja olettaisin, että ne ovat kaikkein kovimmat maat täällä. Videoita heidän peleistään on katseltu ja nyt valmistaudutaan torstain avauspeliin Ranskaa vastaan, päävalmentaja Aapo Rantanen sanoo.

– Azerbaidzhanista ei vielä tiedetä mitään. Kreikalla on varmaan hyvä joukkue ja Tanska tunnetaan PM-kisoista.

Poikien ottelut

3.1. klo 21.00 Suomi – Kreikka
4.1. klo 21.00 Tanska – Suomi
5.1. klo 21.00 Suomi – Belgia
6.1. klo 18.30 Suomi – Unkari
7.1. klo 16.00 Kroatia – Suomi

Tyttöjen ottelut

3.1. klo 15.30 Ranska – Suomi
4.1. klo 20.30 Suomi – Espanja
5.1. klo 20.30 Tanska – Suomi
6.1. klo 18.00 Suomi – Kreikka
7.1. klo 18.00 Azerbaidzhan – Suomi

Poikien joukkue



Jan Helenius, Karhulan Veikot, yleispelaaja
Lauri Jylhä, Kokkolan Tiikerit, yleispelaaja/keskitorjuja
Samuli Kaislasalo, Koijärven Kunto, keskipelaaja
Karri Kutinlahti, Seinäjoen Kuutoset, keskipelaaja
Aleksi Mutka, Kalevan Lentopallo, libero
Sakari Mäkinen, Vammalan Lentopallo, yleispelaaja
Miro Määttänen, Keimolan Kaiku, yleispelaaja/hakkuri
Antti Ropponen, Seinäjoen Kuutoset, yleispelaaja/hakkuri
Santeri Siren, Kalevan Lentopallo, yleispelaaja/keskitorjuja
Tapio Toiviainen, Loimaan Jankko, yleispelaaja
Matti Toivola, Nurmon Jymy, passari
Jonne Väisänen, East Volley, passari


Päävalmentaja Pertti Honkanen
Apuvalmentaja/tilastot Tuomas Mikkola
Tilastoija Petri Virtanen
Joukkueenjohtaja Petri Välimetsä

Tyttöjen joukkue


Neea Hoteila, Mäntyharjun Virkistys, libero
Nea Hämäläinen, Joen Juju, yleispelaaja
Sanna Kaakinen, Kuusamon Pallokarhut, yleispelaaja
Jessica Kosonen, Ylöjärven Ryhti, yleispelaaja
Roosa Nieminen, Vilppulan Tähti, keskitorjuja
Lotta Piesanen, JyväsLentis, keskitorjuja
Tiia Pohjonen, Ylöjärven Ryhti, passari
Anna Rantala, JyväsLentis, keskitorjuja
Nelli Rantanen, Ylöjärven Ryhti, hakkuri
Janika Rontti, Kuusamon Pallokarhut, passari
Daria Subbotina, Salon Viesti, yleispelaaja
Eevi Ylä-Viteli, Vilppulan Tähti, yleispelaaja

Päävalmentaja Aapo Rantanen
Valmentaja Tapio Kangasniemi
Valmentaja Virpi Tuokko
Tilastot Teemu Niemelä

LUE MYÖS: Juoksulegenda varoitti Therese Johaugia (UrheiluAreena.fi)