Olli Kunnarin valmentama Suomen lentopallomaajoukkue piti pilkkanaan sunnuntaina Euroopan kultaisessa liigassa Montenegroa.

Suomi venytti voittoputken neljän ottelun mittaiseksi helpolla 3-0 (25-18, 25-10, 25-23) -voitolla.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Suomi on menettänyt Euroopan kultaisessa liigassa vain yhden erän ja se tapahtui lauantaina Tshekkiä vastaan. Suomi menetti avauserän ja oli tämän jälkeen kentän kuningas viemällä kolme erää putkeen.

– Neljäs voitto yhtä monesta pelistä, tyytyväinen totta kai. Tänään oltiin taas hyökkäyksessä todella hyviä: suoria virheitä tuli vähän (kolme), verrattuna etenkin vastustajaan (12). Viimeistä erää lukuun ottamatta hyvin oltiin kuskin paikalla ja saimme pidettyä oman fokuksemme hyvin. Kolmannen erän lopussakin pysyi pää hyvin kasassa. Miika Haapaniemi vaihdosta hyvin kentälle, kehui Kunnari lentopalloliiton tiedotteessa.

Suomi johtaa lohkoa tasapisteissä Kreikan kanssa. Romania ja Israel jäivät pisteen päähän, sillä Israel voitti Portugalin vasta viiden erän jälkeen ja Romania kaatoi Kroatian myös viidessä erässä.

Kunnarin valmentama miehistö pelaa ensi viikolla ottelut Kreikkaa ja Kroatiaa vastaan. MM-kisat alkavat syyskuun puolessa välissä.

LUE MYÖS: Näkökulma: Jukka Jalonen pääsee yrittämään julmaa temppua (KiekkoUutiset.fi)