Lauri Lehtinen ja Kalle Bask näyttivät tänään jälleen, että heidän 49erissaan riittää vauhtia. Kaksikko nappas olympiaregatassa torstaina kaksi kakkossijaa, joiden ansiosta he nousivat kokonaistilanteessa kuudenneksi (51 pistettä). Heillä on kolmantena olevaan Uuden-Seelannin tiimiin vain 10 pisteen matka.

– Kaikki meni ensimmäisessä lähdössä nappiin ensimmäisestä vastatuuliosuudesta lähtien. Toisessa nousimme jopa johtoon, mutta menetimme piikkipaikan alamerkillä sattuneen genaakkeripulman vuoksi. Onneksi pääsimme maaliin siinäkin toisena, Lehtinen kommentoi purjehdusmaajoukkueen tiedotteessa.

– Olimme tänään ainoa tiimi, joka pystyi pistämään molemmat lähdöt voittaneille briteille kampoihin.

Iso-Britannia on kilpailussa toisena, Australia johtaa. 49er-regattaa on purjehdittu kahdeksan lähtöä viidestätoista tavallisesta.

– Huomenna ohjelmassa on kolme lähtöä vähän lyhyemmällä radalla. Kaikki sopii meille, sillä Weymouthin alue on meille treeniajoista todella tuttu, Lehtinen sanoi.

Molempien purjehtijoiden puolisot ovat mukana olympiareissulla, samoin kuin Baskin pieni tytär.

– Se, että he ovat mukana, merkitsee meille todella paljon. Tytöt ovat tehneet järjettömän hyvää ruokaa, jolla jaksaa kisata. Perheen kanssa voimme puuhata ihan muuta kuin purjehdusjuttuja, joten jokainen päivä pitkässä kisassa nollaantuu nopeasti, Bask kiitteli.

LUE MYÖS: Juoksulegenda varoitti Therese Johaugia (UrheiluAreena.fi)