Lauri Markkanen kunnostautui jälleen Utah Jazzin parhaana pistemiehenä NBA:ssa keskiviikkona. Tällä kertaa se ei auttanut Utahia voittoon. Jazz esitti lopussa hienon kirin, mutta taipui Portland Trail Blazersille 134-136 ja kärsi kauden ensimmäisen kotitappionsa.
Maanantaina yhden ottelun piste-ennätyksensä (51) tehnyt Markkanen pussitti tällä kertaa 32 pistettä. Suomalaistähdelle tilastoitiin myös viisi levypalloa, kaksi syöttöä, kolme blokkia ja kolme riistoa. Hän sai seitsemästä kolmosyrityksestään kaksi sisään. Kaikki pelitilanneheitot merkittiin 10/19 ja vapaaheitot 10/12.
Utah laittoi lopussa urhoollisen kirin pystyyn. Portland johti viimeiselle neljännekselle lähdettäessä 117-98 ja reilut kolme minuuttia ennen päätössummeria 131-119. Jazz aloitti sitten vahvan nousun ja kiipesi viimeisen 10 sekunnin aikana kahdesti yhden pisteen päähän, mutta Trail Blazers kesti.
Keyonte George teki Utahille 29 pistettä ja jakoi kahdeksan koriin johtanutta syöttöä. Walker Kessler saalisti 18 pistettä ja 12 levypalloa.
Portlandin ahneimpana hääri 27 pistettä pussittanut Jrue Holiday. Deni Avdija heitti 19 pistettä.
Utahin saldo on nyt kaksi voittoa ja kaksi tappiota. Portlandilla on kolme voittoa ja kaksi tappiota.






























