Lassi Etelätalo, 37, jäi Tokion MM-kisojen keihäänheiton ensimmäisessä karsintaryhmässä kymmenenneksi tuloksella 81,33. Finaaliin menee 12 parasta ja toinen karsintaryhmä oli vielä siinä vaiheessa heittämättä.
Etelätalo myönsi karsinnan jälkeen Ylelle, että hänen uransa päättyi siihen. Etelätalo oli tehnyt jo ennen Tokiota päätöksen uransa lopettamisesta. Hän olisi tietenkin halunnut tehdä sen MM-kisojen finaalissa.
– Ei riitä. Varmasti oli viimeinen heitto siinä, Etelätalo painotti Ylelle.
Isojen kisojen mies Etelätalo lukeutuu niihin sisukkaisiin keihäskarjuihin, jotka eivät ole niin sanotusti tervettä päivää nähneet.
– Olen tullut pehmeämmäksi iän myötä. Kun vähän kolottaa joka paikkaan, niin ei ihan uskalla heittää samalla raivolla kuin pitäisi, EM-pronssia Münchenissä vuonna 2022 saavuttanut Etelätalo myönsi.
Toisessa karsintaryhmässä suomalaisista heittävät Oliver Helander ja Eemil Porvari. Karsinta oli ryhmä B:n osalta kesken tätä kirjoitettaessa.
































