
Maastohiihtäjä Lari Lehtonen päätti urakkansa toisissa olympiakisoissaan sunnuntaina. Lehtonen sijouttui Sotshissa vapaan tyylin 50 kilometrin kilpailussa 23:nneksi.
Lehtonen jopa johti kilpailua puolimatkan krouvissa.
– Tänään onnistui kohtuullisesti. Petrattavaa tietysti jäi vielä, Lehtonen kommentoi.
Lehtonen olisi jälkikäteen muuttanut yhden päätöksensä.
– Oli ehkä vähän virhe vaihtaa suksea. Tuntemus oli se, että se pari, jolla hiihdin ensimmäiset kolmekymppiä olisi kannattanut pitää loppuun asti. Ei se mikään pommivalinta silti ollut. Oli vaan vähän parempi se ensimmäinen suksi, Lehtonen mietiskeli.
Lehtonen oli Sotshissa yhdistelmäkilpailussa 38:s. Viestissä hän hiihti kolmannen osuuden, jonka aikana Suomi tippui jaetulta kärkipaikalta seitsemänneksi. Suomen lopullinen sijoitus viestissä oli kuudes.
Viisikymppiä toi vähän lohtua.
– Tietysti sitä halajaa aina vähän paremmaksi kuin mitä on pystynyt urallaan aikaisemmin hiihtämään. Kuitenkin kaikesta huolimatta tämän reissun paras kisa, että ei jäänyt aivan huono mieli tästä reissusta. Antoi kuitenkin semmoista uskoa, että ei tässä peli ole aivan menetetty, 26-vuotias Lehtonen sanoi.
Jussi Lehmola, Sotshi