Kristian Pulli onnistui ihan kelvollisesti pituushypyn karsinnassa EM-kisoissa Roomassa.
Pulli ponnisti karsinnassa 790. Se oli kotimainen kauden kärkitulos.
Tulos tehtiin vieläpä vastatuuleen, mutta suomalainen karsiutui silti niukasti.
Finaali jäi haaveeksi kohtuullisen niukasti. Sinne päästääkseen hänen olisi pitänyt hypätä viisi senttiä pidemmälle.
– Ehkä se yllätti eniten, että taso nousi noin kovaksi. Omat jalat tuntuivat hyviltä. Tällä kertaa kolme hyppyä ei ihan riittänyt. Karsinnan kolmella hypyllä ei tulla ihan urku auki, Pulli sanoi SUL:n tiedotteessa.
– Rankingpisteitä Pariisia ajatellen ja kovia tuloksia lähden hakemaan. Oma kunto tuntuu olevan nousussa, Pulli jatkoi lupauksia herättävästi.
Lue myös: Englantilainen jalkapallolegenda jatkaa sittenkin uraansa































