Krista Pärmäkoski oli parhaana suomalaisena 16:s Rukan maailmancupin 20 kilometrin vapaan hiihtotavan kisassa.
Monet suomalaiset puhuivat Rukan haastavista olosuhteista. Liukkaus vaivasi myös taitavana laskijana tunnettua Pärmäkoskea.
– En ole varmaan tyytyväinen siihen, että olosuhde oli näinkin haastavaa. Hiihto tuntui hyvältä. Erohan kasvoi isoksi, mutta kun omassa porukassa ei pidetä vauhtia, se ero kertaantui. Keulassa on kuitenkin hiihdetty ja ratkottu niitä isoja sijoja, niin huomasimme, että meidän porukassa vauhtia ei aina ollut.
– Itselle vähän turhan jäistä. Mietin, olisiko pitänyt kypärä laittaa päähän, mutta se selvittiin ilman kaatumisia, kommentoi Pärmäkoski Atleetin Tuomas Kanervalalle.
– Pelottiko laskuissa? tiedusteli toimittaja.
– Pelotti. Ei ole ikinä pelottanut täällä. Jopa pelotti siis stadionin lasku, mutta myös tuolta Impilinnan puolelta siihen sillan alle laskuun, niin ei siihen ole ikinä tarvinnut aurata, mutta tänään piti, että kyllä se oli vain jäistä, myönsi Pärmäkoski.































