Krista Pärmäkoski kertoi maailmancupin startin aattona kilpailukauden jäävän hänen viimeisekseen. Pärmäkoski oli ehtinyt kypsytellä lopettamispäätöstä jo pitkään.
Pärmäkoski julkaisi torstaiaamuna uutisen, että sukset lentävät nurkkaan tämän kauden jälkeen. Hän myöntää olon olevan hivenen helpottuneempi, että asia on nyt julki.
– Varmasti on, ettei tarvitse salailla sitä päätöstä. Se on kuitenkin tässä kesän ja syksyn aikana kypsynyt. Sillä tavalla rauha on ollut koko ajan, Pärmäkoski kertoo Atleetin toimittajan Tuomas Kanervalan haastattelussa.
– Totta kai sitä vähän tunteili aamulla, kun sen laittoi, mutta tässä on kuitenkin kausi tulossa, niin ei vielä tarvitse sen suuremmin itkeä. Itkujen aika on sitten keväällä.
Pärmäkoski myöntää pohtineensa lopettamista ensimmäistä kertaa jo pari vuotta sitten. Tuolloin keskustelut muiden urheilijoiden kanssa saivat hänet vielä lykkäämään lopettamista.
– Minulle ovat viisaammat sanoneet, että itse kyllä tietää kun se aika on oikea. Luulin vuonna 2023, että se on siinä, mutta sitten kun keskustelin lopettaneiden urheilijoiden kanssa, niin he sanoivat, että kyllä sen sitten oikeasti tietää, kun se aika on oikea. Kyllä se tuossa kesän ja syksyn aikana on kypsynyt niin, että kyllä sen vaan sitten tietää, Pärmäkoski valotti.
Pärmäkoski aloittaa viimeisen maailmancupin kautensa heti perjantaina hiihdettävällä 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailulla.































