Video: Sportivo TV

Krista Pärmäkosken ura huippuhiihtäjänä päättyi sunnuntaina Inarin SM-hiihdoissa. Mestaruuden vei Johanna Matintalo.

Maastohiihtokausi saadaan päätökseen Inarissa, jossa naiset hiihtivät 30 perinteisen hiihtotavan väliaikalähtökilpailun. Matintalo hiihti ylivoimaiseksi mestariksi, mutta suurin huomio kohdistui uransa viimeistä kisaa hiihtäneeseen Pärmäkoskeen.

Pärmäkoski ilmoitti ennen kauden alkua, että tämä jää hänen viimeiseksi kaudekseen. Pärmäkoski tuli kisassa maaliin rinta rinnan Matintalon kanssa häviten voittajalle viisi minuuttia ja ollen kymmenes.

Pärmäkoski voitti urallaan neljä olympiamitalia, joista kirkkaimpana vuoden 2018 kisojen 30 kilometrin yhteislähdön hopea. Kaapissa on myös kolme pronssia viesteistä.

MM-mitaleita häneltä löytyy yhteensä kuusi, joista kaksi hopeaa ja kuusi pronssia.

Pärmäkosken lisäksi myös Katri Lylynperän kilpahiihtoura loppui sunnuntaina.

Matintalon jälkeen kisassa hopeaa nappasi Oona Kettunen 1.34,7 voittajasta jääneenä ja pronssia hiihti Emmi Lämsä, joka hävisi Kettuselle 12,5 sekuntia.

Kotimainen hiihtokausi päättyy vielä sunnuntaina hiihdettävään miesten 50 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailuun.

LUE MYÖS: Jasmi Joensuu nosti kädet pystyyn – mitään ei ollut tehtävissä (UrheiluAreena.fi)