Hiihtoliiton puheenjohtaja Sirpa Korkatti paljastaa Sportivo TV:n haastattelussa, millaiset näkymät hiihdon tulevaisuudella on Suomessa.

– Jos me mietitään, miten suosittuja hiihtolajit on, niin tietysti maastohiihto on suomalaisten rakastama ja erittäin harrastama harrastus niin lasten ja nuorten kuin aikuistenkin osalta. Sen suosio varsinkin aikuisväestössä näyttää kasvattavan koko ajan rooliaan, valottaa Korkatti.

Lajin jatkuvuuden ytimessä on puheenjohtajan mukaan seuratoiminta.

– Meille on tietysti tosi tärkeää se, että seurathan on se, jonka kautta nuori urheilija sitten tulee tähän mukaan tai kiinnostuu edes näistä lajeista. Meidän on tosi tärkeä huolehtia siitä, että meillä on elinvoimaiset seurat, jotka pystyy tarjoamaan sellaista toimintaa, mikä on vetovoimaista, laadukasta ja vastaa myös tämän päivän odotuksiin.

– Siihen me tällä hetkellä rakennetaan yhdessä meidän seurojen kanssa uudenlaista mallia, että miten me toimitaan, hän jatkaa.

Lisäksi Korkatti peräänkuuluttaa valmennusjärjestelmän tärkeyttä.

– Meidän pitää huolehtia siitä, että meillä on sellainen valmennusjärjestelmä, joka pitää huolen niistä potentiaalisista, lahjakkaista ja motivoituneista nuorista urheilijoista, jotka haluaa tavoitella huippu-urheilijan roolia ja paikkaa esimerkiksi maajoukkueessa.

Miten saadaan varmistettua se, että tulevista lupauksista tulee huipputähtiä? Tämän kysymyksen toimittaja heittää Korkatille.

– Siinä on monta tulokulmaa. Tietysti se järjestelmä, siihen liittyy sellaiset sanat kuin osaaminen ja yhteistyö. Me ollaan nyt jo lähdetty rakentamaan vahvasti meidän eri lajien välistä yhteistyötä. Meillä on erilaista osaamista maastohiihdossa, yhdistetyssä ja mäkihypyssä, että miten me voidaan sitä osaamista hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla.

– Aina tulee varmaan olemaan resurssien osalta niukkuutta, että miten me käytetään niitä viisaasti ja minkälaista osaamista meillä pitää olla. Se osaaminen on sellainen asia, jota meidän pitää arvioida ja haastaa itseämme siitä, et onko se sellaista, mitä tarvitaan tulevaisuudessa.

LUE MYÖS: Jari Porttilan blogi: Niskasten uhkapeli Tourilla (Atleetti.fi)