Seagulls ja Kataja tavoittelevat paikkaa Korisliigan välieriin kotiedun turvin.
Korisliiga-puolivälierissä kohtaavat sunnuntaina 26. maaliskuuta Helsinki Seagulls ja BC Nokia sekä Kataja Basket ja KTP-Basket.
Seagullsille oli viimeiseen otteluun asti tarjolla jopa koko runkosarjan voitto, mutta lopulta ratkaiseva peli päättyi kaksi pistettä vastustajan hyväksi. Noista kahdesta pisteestä huolimatta Seagullsin takamies–laituri Okko Järvi laskee tähänastisen kauden ehdottomasti onnistuneeksi, kun ottaa huomioon, kuinka vaikean alun seura kauteen sai.
– Tulin itse uutena joukkueeseen, ja muutenkin kokoonpanosta meni isompi osa uusiksi kuin viime vuosina oli totuttu. Aloitimme voittotilastolla 2–4, mutta loppujen lopuksi koko kaudelta kertyi vain seitsemän tappiota, joten olen ehdottomasti tyytyväinen, Järvi kertoo Koripalloliiton tiedotteessa.
– Toki tässä on selkeä ennakkosuosikkiasetelma, koska meillä on kotietu ja viisi sijaa korkeampi sijoitus, mutta toisaalta alkukaudesta olemme myös hävinneet Nokialla. Tiedän kokemuksesta, että heidän hallinsa on vastustajalle hyvin nihkeä paikka, ja Nokia osaa pelata erittäin ärsyttävää koripalloa.
Illan otteluista jälkimmäinen pelataan puolestaan Joensuussa. Kataja Basket onnistui kaivamaan ylemmästä jatkosarjasta itselleen kolmannen sijan ja kotiedun, kun taas vastustaja KTP-Basket jäi lopulta kuudennelle eli ylemmän sarjan viimeiselle sijalle.
Katajan päävalmentaja Petri Virtanen toteaa, ettei sijoituksista huolimatta näe Joensuun ja Kotkan välisissä puolivälierissä kovinkaan selkeää ennakkosuosikkia.– Meidänkin kotietumme varmistui vasta viimeisellä kierroksella, ja se kertoo erittäin paljon sarjan tasaväkisyydestä. Sen lisäksi on tärkeä huomata, että Kotka on voittanut neljästä meidän välisestä kohtaamisestamme kolme, sanoi Virtanen Koripalloliiton tiedotteessa.
– Meillä on ollut mukavasti nouseva käyrä tässä viimeiset viikot, ja pelimme on mennyt eteenpäin. Kotkaa vastaan erityisesti siirtymäpuolustuksemme ja puolinopeiden palloskriinien puolustaminen tulevat olemaan suuressa roolissa.
Lähde: Koripalloliitto
Lue myös:Tuliko tässä vahvistus Lewis Hamiltonin F1-suunnitelmille?

































