Tampereella elo-syyskuussa pelatut koripallon EM-kotikisat toivat kaupunkiin paitsi maailmanluokan koripalloa, myös merkittävän taloudellisen ja imagollisen hyödyn. Pronssiotteluun saakka turnauksessa venynyt Susijengi villitsi lisäksi suomalaisia laajasti.

Kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n toimeksiannosta Nielsenin tekemän tutkimuksen mukaan tapahtuman talousvaikutus Tampereen seudulle oli 55,4 miljoonaa euroa. Lisäksi Tampereen saaman medianäkyvyyden arvo TV-lähetyksissä, kisabrändäyksessä ja sosiaalisessa mediassa nousi 12 miljoonaan euron arvoiseksi.

Kisavieraiden ihastelun kohteeksi päässyt Nokia Arena tarjosi huikean näyttämön 15 ottelulle. Susijengin pelit olivat loppuunmyytyjä ja kaikkiaan yli 115 000 katsojaa seurasi otteluita paikan päällä. Kisojen virallinen Fan Zone juna-aseman vieressä keräsi 35 911 kävijää, jonka lisäksi kisaturisteja palveli Tampereen kaupungin kesäkeidas keskustorilla.  Tutkimuksen mukaan Tampereen kisavieraista 17 prosenttia saapui ulkomailta ja peräti 58 prosenttia Tampereen ulkopuolelta muualta Suomesta. Neljännes katsojista oli Tampereen seudulta.

Televisiossa kiinnostus oli Suomi-korikselle ennätyksellistä: Tampereella pelattu Suomi–Liettua keräsi 1,2 miljoonaa katsojaa, ja historiallinen pronssipeli Riiassa lähes 1,7 miljoonaa. Kaikkiaan kisalähetykset tavoittivat 4,6 miljoonaa suomalaista.

Turnauksen onnistumisen takana oli valtava yhteisponnistus. 425 vapaaehtoista antoi yli 14 000 tuntia aikaansa, ja tapahtuma sai WWF:n virallisen kestävän kehityksen tunnuksen. Susijengin upea taival pronssiotteluun kruunasi kisat urheilullisesti.

– EuroBasket 2025 oli upea, ikimuistoinen turnaus, joka ei olisi ollut mahdollinen ilman Tamperetta, kisaorganisaatiota, vapaaehtoisia, kumppaneita, faneja ja tietenkin Susijengiä. Tapahtuma saavutti kaikki sille asetetut tavoitteet; innostunut palaute joukkueilta ja katsojilta, koripallon näkyvyyden kasvattaminen ja vastuullisesti toteutettu kansaintaloudellisesti merkittävä tapahtuma, luettelee Ari Tammivaara, EuroBasket 2025 Tampereen pääsihteeri Koripalloliiton tiedotteessa.

EM-kotikisojen tuotto oli 1,5 miljoonaa euroa. Siitä iloitseva Koripalloliiton puheenjohtaja Timo Elo korostaa kuitenkin tapahtuman laajaa perintöä.

– EM-kisat jättivät pysyvän jäljen suomalaiselle koripallolle. Näkyvyys, taloudellinen vaikutus ja yhteisöllisyys luovat vahvan pohjan lajin kasvulle. Uskomme lisäksi, että Susijengin herättämä innostus näkyy vielä tulevinakin vuosina kasvaneiden harrastajamäärien muodossa.

LUE MYÖS: Erotuomari työstään Lepakkovuorossa – ”99,99 prosenttia paskoo housuun” (Atleetti.fi)